Viikonloppu kannustusjoukoissa

Olipa jännittävä ja aktiivinen viikonloppu! 

Lauantaina seurakaverini kisasi Kalmarissa Ironman-paidan kiilto silmissä. Uinti ja pyöräily sujuivat mallikkaasti ja varsinainen jännittäminen alkoi juoksuosuudelle, kun 12 km jälkeen keskivauhti alkoi hiipua.

Vauhti ei enää noussut juoksuvauhdiksi vaan pysyi lähes kävelyvauhtisena. Kymmenen kilsaa ennen maalia kyseisen henkilön veli laittoi FB:n päivityksen, että jokainen askel on taistelua.  Tässä vaiheessa taisi omat silmät kastua. Mielessäni hoin: Koeta jaksaa! Älä luovuta! Lopulta tulospalvelu näytti, että maaliin oli tultu. Aivan mieletön taistelu! Seuraavana aamuna FB osasi kertoa, että teräsnaisen vatsa oli mennyt sekaisin tuossa 12 km kohdalla eikä mikään pysynyt sisällä ja ”viimeiset” 30 km hän oli tullut ilman energiaa. Wau! 30 km ilman energiaa pyörän päällä on jo haasteellista! Hän saavutti tavoitteensa: mitali ja Ironman-paita, joka on kuulemma tosi UPEA!

Lauantaina, toisen uidessa 3.8km, pyöräilessä 180 km ja juostessa 42.2 km, vietin mieheni kanssa osan päivästä Porvoossa. Ei meillä mitään asiaan sinne ollut, mutta Porvoon idyllisessä vanhassa kaupungissa on kiva käydä kerran kesällä nauttimassa kesäpäivästä.

Sunnuntain vietin Pajulahdessa seuraten täyden matkan SM-kisaa. No aivan koko kisaa en seurannut, mutta puolen päivän aikaa saavuin paikalle, jotta ehdin tavata Hannen, joka osallistui kuntosarjan perusmatkalle.  Maalialueelle mennessä tapasin Jaanan ja Ninnin eikä aikaakaan kun Hanne tuli pyöränsä kanssa urheilukentältä. Itselläni oli hyvää aikaa, sillä minun oli määrä olla kahden jälkeen juomapisteen kohdalla ojentamassa geeliä.

Lounastaessamme ehdimme hienosti vaihtamaan kuulumisia kasvotusten.  Ruokailun jälkeen suuntasin juoksureitin juomapisteen kohdalle. Saapuessani oikeaan paikkaan, treenikaveri juoksi ohitseni.  Pientä sydämen tykytystä, olisiko pitänyt olla jo aikaisemmin paikalla? Monesko kierros hänelle on meneillään?!? Juoksureitti oli melko sekava  - ainakin minulle ja oli erittäin vaikea hahmottaa, millä kierroksella juoksijat menivät. Ilmeisesti hän oli juuri aloittanut juoksun ja olin heti toisella juoksupisteellä ojentamassa geeliä. Kuten tänä kesänä on ollut tapana trikisoissa, sääennusteesta poiketen vettä satoi – välillä enemmän ja välillä vähemmän. 

Seurakavereiden kanssa kannustettiin kisaajia, tarjottiin geeliä ja jopa yhdellä sankarille haettiin radio ;), kun hänen omasta soittimesta kuulemma patterin loppuivat. Taisi kyseessä kuitenkin olla akun loppuminen iPodista tms. 

Maalialueelle kävin kääntymässä kannustamassa ensimmäisiä seurakavereita maaliin, kun saamani geelit ovat loppuneet. Jonkin aikaa tuolla meni eikä minulla ollut minkäänlaista mielikuvaa ajankulusta. Kun treenikaveria ei näkynyt, alkoi jo hiukan huolestuminen iskeä takavasemmalta. Mielestäni siitä hetkestä, jolloin hänellä oli vielä n. 10 km jäljellä, oli kulunut jo hyvä tovi.  Juoksureitti ollut millään tavalla ollut katsojaystävällinen, jotta olisi voinut kävellä esim vastaan.  Päätin siirtyä risteyskohtaan, jossa juoksivat menivät kolmeen eri suuntaan. 

Odotellessani kaveria, otti pieni tyttö- kentis tuleva maratoonari tai triathleetti - mallia isommista. Tässä mallia kevyestä askelluksesta.

 Pian näinkin treenikaverini, hänellä oli enää lyhyt metsälenkki ja "kunniakierros" urheilukentällä. Tullessaan kentällä, hän pyysi jonkun tulevan tsemppaamaan häntä viimeiselle 400 m:lle. Reppu pois selästä, kamera repun päälle ja huppari kasan päälle. Totta kai menin ja kerrankin pysyin hänen vauhdissa ;). Loppusuoralla oma kirini ei ihan riittänyt siihen, että olisin ehtinyt nappaamaan hänestä kuvan maaliviivalla.Vaikka hymy ei vielä maalissa ollut herkässä, niin oman ennätyksensä hän teki haastavasta reitistä ja huonoista järjestelyistä huolimatta. 
 
 X-tri Lahti oli hyvin näkyvästi edustettuna myös kannustusjoukoissa :)


Onnittelut kaikille viikonlopun Teräsnaisille ja Teräsnmiehille!