21.10.2010

Flunssan kourissa

Syksyn aikana flunssa on yrittänyt iskeä ja nyt sitten tuli päälle. Tiistain raskas olo uintitreeneissä saattaa johtua tästä flunssasta. Parina aamuna kurkku on ollut lievästi kutiseva, mutta eilen nieleminen alkoi tuntua ikävältä. Päätin jättää juoksutreenin väliin ja mitä ilmeisimmin tämän päivän juoksu+uintitreeni vaihtuu kuuman juomiseen. Nenä vuotaa, yskittää ja päätä särkee. Argh!!

Flunssan ajankohtaa ei tietenkään voi vaikuttaa, mutta kyllä tämä nyt tuli todella huonoon ajankohtaan. Viikonloppuna on triathlonleiri ja ensi viikonloppuna on Mastersien pitkän radan SM skabat Kuopiossa. Nyt kun mainitsin Kuopion kisat, niin muistin nähneeni painajaisunta kisoista viime yönä. Unessa myöhästyin starteistani. Näin ei ole koskaan tapahtunut, mutta taidan jännittää kisoja enemmän kuin muita tähän mennessä. 

Työrintaman puolella on tekemässä muutoksia. Kesälomien jälkeen olen etsinyt uusia haasteita ja parin kuukauden jälkeen alkaa tuloksia tippua. Yhden tehtävän osalta prosessi on kestänyt lähes kaksi kuukautta sisältäen useita haastattelukierroksia ja koko päivän sisältävän soveltuvuustestauksen. Olen saanut heiltä tiedon, että sovellun tehtävään ja ovat halukkaat ottamaan minut. Aivan viime metreillä minuun oltiin yhteydessä eräästä yrityksestä ja yhden haastattelukierroksen jälkeen sovimme puolen päivän soveltuvuustestauksesta. Heidän aikataulunsa on tiukka, sillä tulevat tekemään päätöksen ensi viikon aikana.  Joitain vuosia sitten olin vastaavassa tilanteessa ja päädyin siirtymään talon sisällä ja kauniisti kieltäydyin ulkopuolisesta tarjouksesta. Tuota päätöstä olen katunut muutamaan kertaan.  Saatan pian olla toistamiseen kahden työtarjouksen loukussa, mikäli jälkimmäinen yritys päätyy samaan tulokseen haluta palkata minut. Valinta näiden kahden tehtävänä välillä lienee aika selvä minulle, mutta tiedän saavani aikamoisen ryöpyn niskaani joutuessani kieltäytymään toisesta.

2 kommenttia:

  1. Harmi kun oot kipee, sitä on nyt liikkeellä. Pikaista paranemista, malta levätä se kuumeetonkin päivä.

    Tsemppiä työnvaihtoon! Sehän on vaan onnellista, että pääset valitsemaan. Vaihtamalla paranee!

    VastaaPoista
  2. Toivotaan erityisen pikaista paranemista :). Uskaltaiduin illalla tunnin rauhalliselle iltakävelylle.

    VastaaPoista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)