Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vesa Rauttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vesa Rauttu. Näytä kaikki tekstit

7.1.2018

Vähämpä tiesin

Vähämpä tiesin mihin saattaa johtaa suunsa avaaminen spindetunnilla. Elettiin kevättä 2009, kun tuli tarve ostaa elämäni ensimmäinen maantiepyörä. En tiennyt silloin enkä juuri nytkään pyöristä, mutta tiesin käyttötarpeeni ja budjettini. Lisäksi tiesin, että pyörän pitää olla oikean kokoinen, haluan laittaa rahani perusasioihin ja mahdollisuuden päivittää pyörää tarpeen mukaan. Näillä spekseillä sain spindetunnille osallistuvalta mieheltä saatesanoin pienen lapun, johon hän oli kirjoittanut Chebici.

Muistan erittäin hyvin, kun ensimmäisen kerran astuin Chebici -liikkeeseen. Kerroin miksi haluan maantiepyörän ja mikä on budjettini. Siitä suoraan liikkeen yläkertaan ja "pyörän" päälle. Kuin räätäli konsanaan Vesa otti musta mitat ja persoonalliseen tapaan sanoi, että yritä edes pyörittää. Värivalinta oli helppo. Mulle ehdotettiin luonnonvalkoista pyörää, jossa tekstit olisi mustalla. Mulla oli päällä luonnonvalkoinen talvitakki ja mustat housut :).

Kuva: Kunnon kuvaaja
Ensimmäisellä maantiepyörällä tuli vedettyä triathlonkisojen lisäksi Vätternrundan kolmeen kertaan, Tour de Helsinki pariin otteeseen ja kertaalleen sekä Giro d' Espoo että Turussa 120 km -lenkki. Erilaisten yhteensattumien seurauksena keväällä 2014 tuli eteen tilanne, jossa runko muuttui hiilikuituiseen. 


Näiden lähes yhdeksän vuoden aikana en ole käynyt kuin kolme kertaa muissa pyöräliikkeissä. Ensimmäinen kerta tuli, kun päivää ennen Joroisiin menoa pyörääni tuli jarrujen jotain häikkää, jonka vuoksi piti saada uuden jarrupalat, joita juuri sillä hetkellä ei Vesalla ollut. Mut lähetettiin Käpylään noutamaan oikeat jarrupalat. Pyörä saatiin ajoissa kuntoon ja pääsin jatkamaan matkaa Joroisiin. Toiselle kerralla olin jo hankkimassa toisen merkkistä pyörää, mutta myyjä oli tilannut toisen pyörän kuin mistä oli sovittu ja pitkän odotuksen jälkeen Suomeen saapui xs-kokoisen sijaan m-kokoinen pyörä, pyörä jäi ostamatta. Kolmannella kerralla olisin kaivannut pikaista apua pyörän kanssa, mutta koska oli lauantai, niin paikallisessa liikkeessä ei ollut kuin myyjä paikalla. Apu jäi saamatta. Niinpä olen kiikuttanut pyöräni Järvenpäähän riippumatta onko vika ollut pyörässä vai kuskissa. Koskaan en ole lähtenyt liikkeestä saamatta apua ongelmaani. 

Näiden vuosien aikana ei taida olla montakaan aihetta, josta emme olisi keskustelleet, mutta yksi aihe on ollut ylitse muiden - ainakin jos tuota mitataan keskustelukertojen lukumäärällä  - maantie- vai triathlonpyörä. Lopulta kysyin voiko triathlonpyörää tehdä mittojen mukaan. Totta kai voi, oli vastaus. Suora jatkokysymys tuli hiukan nikotellen - suostuisiko Vesa tekemään mulla sellaisen - the pyörän,  jos saisin rahat kasaan. Suostuisihan hän, mutta ei oikein ymmärrä miksi laittaisin sellaista rahasummaa kiinni uuteenpyörään, kun ei pyörän geometria juurikaan muuttuisi nykyisestä. 

Pohdintaa, keskustelua eri ihmisten ja erittäin kovaa keskustelua itseni kanssa. Olisiko mitään järkeä laittaa sellaista summaa yhteen pyörään? Pari kertaa Vesan luona keskustelemassa tarkemmin mitä haluaisin pyörään ja hinnasta. Sain arvion ja palasin kotiin miettimään. Vertailin miten paljon vastaavat pyörät maksaisivat muualla. Rahat olivat tilille, mutta en silti ollut varma olisinko valmis laittamaan rahat kiinni pyörään. Juttelin valmentajani kanssa. Uuden pyörän tuomasta vauhtiedusta hän oli Vesan kanssa samaa mieltä. Sitä tuskin tulisi, mutta pienikin geometrian muutos saattaisi tuoda ajomukavuutta pidemmillä matkoilla sekä säästää takareisiä juoksuun. Mieheni tuki ostopäätöstä. 

Lokakuun alussa meni lopulta Vesan puheille. Kerroin, että rahat on tililläni ja pyörän voisi laittaa tilaukseen. Värimaailmasta olimme Vesan kanssa samaa mieltä, joten se oli helppo. Pääväri olisi valkoinen, mutta miten siinä tulisi olemaan punaista ja mustaa jätin Vesan suunnittelupöydälle. Hetkeä myöhemmin jätin viestin valmentajalle:


Marras- ja joulukuun aikana kävin pari kertaa kyselemässä miten pyörä edistyy. Tulipa samalla kysyttyä, että miten pyörät tehdään, kun ne tehdään mittatilaustyönä. Jälleen kerran sain asiallisen selityksen. Vaikka kysymykseni ovat varmaankin välillä olleet melko tyhmiä, niin koskaan en ole saanut ylimielistä vastausta. 

Kovasti odotin rungon valmistuvan ja saapuvan Suomeen ennen Joulua. Uuden vuoden jälkeen sain soiton, että vuosi oli alkanut pyöräni kokoamisella ja tarvitsivat viimeistelyyn nykyistä pyörääni. 

Tämäkään pyörä ei ole sponssipyörä eikä Vesa ole millään tavalla pyytänyt some-näkyvyyttä.  Olen saanut apua, neuvoja, yhteistyötä ja ystävyyttä. Vähintä mitä voin tehdä, on kertoa omista kokemuksista ja julkisesti tuoda esille kiitollisuuden. Kaikkea ei vaan voi mitata tai korvata rahassa. 

Vähänpä siis tiesin mitä saan astuessani ensimmäisen kerran Chebici-liikkeeseen. Kiitos Vesa!

Mutta siinä se on. Kuuden vuoden pähkäily on ohitse.

27.2.2016

Tekniikka edellä uuteen nousuun



Jokainen treeni ei voi olla mukava, onnistunut, innostava. Toiset treenit nyt vaan vaativat enemmän fyysisesti ja psyykkisesti kuin toiset. Toisinaan sitä tulee haastettua itsensä tahallisesti tai tahattomasti. Ja kun tuollainen treeni menee penkin alle, niin sitä tulee soimattua itseään. Ja sitten kiireisiä tai stressin täyteisiä päiviä joutuen mahdolliseti käymään kovan keskustelun itsensä kanssa mikä on oikeasti järkevä vaihtoehto.

Viime vuoden puolella tein päätöksen kyetä juoksemaan ja pyöräilemään kovempaa kuin koskaan aikaisemmin vuonna 2017. Kuinka paljon kovempaa? Sitä tavoitetta en itselleni asettanut. Nuoremmaksi en tästä muutu, joten on tiedostettava ikääntymisen fakta. Mutta sen taakse en halua mennä. Kun kuulen sanat "tuossa iässä" se antaa itselleni vaan lisää potkua.

Tavoitteeni eivät pääty vuoteen 2017. Haluan pystyä liikkumaan ja nauttimaan liikunnasta myös tuon jälkeen. En laita ollenkaan pahakseni, jos vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttua kehoni antaa myöten nauttia monipuolisesta liikkunasta. Oikeastaan siihen kaikki tähtää. Leikkisästi olenkin todennut, että nyt harjoitelleen, jotta eläkkeelle päästyä voi aloittaa treenaamiseen. Aikaa siis on.

Olen myös päättänyt olla päästämättä itseäni liian helpolla. Se ei tarkoita välittömästi kovempia tai pidempiä treeniä. Resurssit ovat rajalliset, en ole ammattiurheilija. Vaikka harjoitellu on tavoitteellista, niin moni asia menee sen edelle: terveys, perhe ja työ. Koska oma terveys, fyysinen ja psyykkinen terveys ovat prioriteettilistani kärjessä en lähde parantamaan omaa tasoa ja kuntoa vain koventamalla treenejä. Rikkoutuneella kropalla kun ei oikein tee mitään. Sen vuoksi olen ottanut lähiajan tavoitteekseni oppia pyöräilemään oikeilla lihaksilla ja oppia uimaan oikealla tekniikalla. Kuten Marco Bjurstöm eräässä tilaisuudessa nosti yleisön seisomaan ja tanssimaan sanoen tanssin lähtevän navasta, niin samoin kaikki liikkeet lähtevät keskivartalosta. Keskivartalo mm. kytkee ylä- ja alavartalon, tukee ja mahdollista jokapäivisiä liikkeitä ja antaa meille hyvän ryhdin.

Tiedostan heikkouteni kropassani ja etenkin voimatason toispuoleisuuden. Oikean puolen lantionalueen lihakset ovat huomattattavasti heikommat kuin vasemman. Vasen puoli väsähtää siis nopeammin, jolloin esim juoksussa lantio tippuu, kun lihakset väsyvät pitämästä yllä tasapainoa. Tuo sitten aiheuttaa ongelmia reiden sivusta aina jalkaterän ulkosyrjään asti. Valitettavasti itselläni meni liian pitkää ymmärtää ja sisäistää asia. Onneksia asian voi vielä korjata.


Kun ohjelmassa lukee penkille nousu suhkot korkealle penkille, niin etsin salilta sellaisen penkin jättäen steppilaudat rauhaan. Kuvassa näkyvä penkki haastaa mukavasti heikomman puoleista kroppaani. Joudun todellakin keskittymään ja käyttämään keskivartalon lihaksi pitäekseni liikkeen puhtaana. Viimeisiä toistoja tehdessä suusta pääsee usein älähdyksiä ja joskus saatan hermostua kroppani vajaavaisuuteen. Tuolloin otan pienen juomatauon ja teen vielä muutaman puhtaan liikkeen.

Salitreenistä on muodustunut itselleni henkisesti aivan yhtä arvokas treeni kuin muistakin treeneistä. Vuosi sitten salitreeni oli ehkä itselleni enemmänkin sellainen toissijainen treeni. Tein, mutta en välttämättä keskittynyt mitä tein, kunhan tein ja se tuntui edes jossain. Nyt haen ne lihakset, joihin liikkeen tulisi kohdistua. Keskityn aivan toisealla tavalla jokaiseen liikkeeseen, jokaiseen toistoon. Koen jokaisen yksittäisen liikkeen olevan yhtä tärkeä kuin jokainen juoksuaskel tai kampiakselin pyöritys.


Edellä mainitsin, ettei itsensä haastaminen välittömästi tarkoita kovempia treenejä, niin kyllä hikeä on valutettu mm juoksumatolla. Melko harvoin juoksumatolla on kevyttä juoksu. Lähes aina ne ovat jonkinlaisia vetoja. Juoksuhan on itselleni se haastavin ja heikoin laji, jossa todella joudun käymään sisäistä keskustelua kumpi voittaa korvien väli vai lihakset. Viimeisiä vetoja tehdessä näen silmien edessäni joko juoksukentän: enää yksi kierros, nyt olet ensimmäisessä mutkassa. Suoran puoliväli ja 200m maaliin. Viimeinen kaare. Tai sitten näin Joroisten juoksureitin viimeisen kilometrin edessäni ja maaliviivan. Enhän tuossakaan kohtaan anna periksi, niin miksi antaisin nyt.

Mutta on niitäkin kertoja, jolloin kuvittelen liikoja itsestäni ja naputtelen juoksumatolle liian suuret lukemat. Tuolloin käy niin, ettei viimeisestä vedosta vaan enää tule mitään. Juokstekniikka hajoaa, askellusta voisi verrata kampiaskeleen vääntämiseksi, syke nousee aivan liian korkealle, happea ei riitä lihaksiin. Silloin on vaan pakko nöyrtyä ja todeta oma tyhmyys ja malttamattomuus. Vedon pituus lyhenee suunnitelmasta ja palautuksen kesto pitenee. Itsensä soimaaminen jatkuu vielä kotimatkalla. Ehkä ensi kerralla muistan olla fiksumpi.


Kuten edellisessä postauksessani kirjoitin haluni "oppia" uimaan, halun korjata uintitekniikkaani rikkomatta omaa uintityyliäni. Ne, jotka ovat tehneet uinnin tekniikka-analyysiä näkevät virheeni kuvista sekä mahdollisesti tunnistavat tyypillisen 70/80 -luvun uintitekniikan. Jotkut asiat vaan ovat niin selkäytimessä. Aikoinaan, siis 70-luvun lopulla, opetettiin uimaan vaparia niin, että toinen käsi on edessä ja vastakkaisen käden peukku reidessä. Nykyisin opetetaan toisenlaista uintirytmiä. Samoin tuolloin opetettiin pitämään katse siten, että uimalasien yläreuna on juuri ja juuri vedenpinnan alapuolella. Näistä vanhoista opeista on yllättävän vaikea päästä eroon. Uidessa olen 100% varma, että katseeni on suorakohtia pohjaan. Samoin olen täysin varma, että tuossa kohtaa vetoa vasemman käden sormet osoittavat kohti pohjaa. Kuvat kertovat totuuden.

Pomppiva tyylin salaisuus lähtee käden yli ojennuksesta, johon lisätään olkapään täydellinen tiputtaminen alas
Tiedän kroppani pystyväni tuottamaan enemmän voimaa veteen korjaamalla muutamia kohtia, mutta tässä postauksessa en lähde tämän enempää analysoimaan uintitekniikkaani. Mutta haasteen olen itselleni heittänyt. Uintini on nyt kuvattu, se on analysoitu sekä itseni että ulkopuolisten toimesta ja nyt tulee löytää ne drillit, jotka tehoavat lihasmuistiin piintyneeseen tekniikkaan sekä saamaan ulkopuolista apua tarkistamaan missä mennään.

Itse olen siis vakaasti sitä mieltä, että parantamalla/korjaamalla tekniikkaa, pystyy parantamaan omaa suoritustaan ja välttämään osan rasitusvammoista. Olen siinä onnellisessa asemassa, että ikä painaa ja melko lyhyenä naisena voiman lisäksi on löydettävä oikeat lihakset työskentelemään ja saamaan lihashermostus tottelemaan. Runnomalla kampiakselia rikon vaan itseni. Been there, done that. Sen vuoksi olen palannut vuosien jälkeen Vesan oppiin. Suomessa ei montaa Vesan kaltaista ihmistä ole. Se tieto-taito, joka hänellä on pyöräilystä ja valmentamisesta on omaa luokkaansa. Tunnen olevani mestarin opissa. Tästä mahdollisuudesta olen vilpittömästi kiitollinen. Jokainen treeni, jonka siellä teen, tavoittelen 100% keskittymistä ja tekemistä. On tilanteita, joissa on myönnettävä oma puutteellisuutensa ja rajallisuutensa.

Tällä viikolla pyysin saada päästä pyöräilemään rullien päällä. En ole koskaan aikaisemmin niillä ollut, mutta olen ymmärtänyt niiden päälle menon olevan haasteellista sekä tuovan erinomaisesti esille heikot kohdat.

Tukea tarvittiin myös edestä,
kun pyörä kulki rullien päälle laidasta laitaan.

Hetkittäin riitti tuki vain takaanta

Rullila meno oli juuri sellaista mitä sen kuvittelenkin olevan. Ei se pyörä siinä kauniisti kulkenut kuin sekunnin silloin tällöin. Karusti toi esille puutteeni pyörittämisessä. Haasteellista, mutta tätä haluan lisää. Rullilla pyörittäminen toi esille pyöräilyn hienouden. Pyörittäminen ei ole vääntämistä eikä runnomista. Ehkä jonain päivänä pysyn rullilla ilman tukea - edes hetken.

Mukavuusalueelta pois siirtyminen on myös lisännyt sekä tarvetta että halua huoltaa kroppaansa hiukan paremmin kuin aikaisemmin. Jos en huolla lihaksia eivät ne pysty suoriutumaan niille asetetuista vaatimuksista. Tukkoisissa lihaksissa ei veri kierrä, eivätkä lihassolut saa happea. Treeneihin kulutettu aika ei tuo sitä tulosta, joka niiltä odottaa. Jos vedät kuminauhaa yhä tiukemmalla antamatta sille lepoa, se tulee katkeamispisteeseen. Samoin käy lihakselle. Lihashuoltoon on monia tapoja ja alla olevassa kuvassa kokeilen blackrollia. Kiitos vinkistä Taija. Toimii.



Lopuksi:

29.12.2015

Syksy 2015 alkaa olemaan pulkassa

Salitreenin jälkeen hoiperrellessani pukuhuoneeseen mieleeni tuli kaksi sanaa: projekti 2017. Se voisi olla vaikka blogin nimi ;), mutta en lähde luomaan uutta blogia tai vaihtamaan blogin nimeä.

Ensi kesästä tulee toinen kausi, jolle en ole asettanut mitään tavoitteita. Vuosien 2013 ja 2014 syksyt menivät toipuessa ja parannellessani itseäni. Toki toivon oppineeni jotain noista kuukausista. Takana on siis kaksi erittäin rikkinäistä kautta, joskaan ei kovin huonoja. Se on myönnettävä.

Mennyt syksy on ollut hyvä - kaikin puolin. Vaikka vuotta on vielä jäljellä muutama päivä niin tein pienen vertailun viime syksyn treenitunteihin. Tänä syksynä olen treenannut noin 90 h enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Lisäksi tänä syksynä ei ole kulunut yhtään viikkoa toipumiseen tai vanhojen vammojen paranteluihin, vaan nuo tämän syksyn tunnit ovat kunnon treeenitunteja.

Todistettavasti Hyvinkäällä oli lunta ennen joulua. Hyvin paikallisesti, mutta oli.
Muutaman viikon olen harjoitellut miltä treenaaminen todella tuntuu. Vaikka kroppa on tottunut treenaamiseen, niin uudet harjoitteet tuovat kaivattua uudenlaista ärsykettä lihaksiin saaden ne myös kipeiksi.

Onneksi en jännistänyt jättäen mahdollisuutta mennä Vesan luokse monen vuoden tauon jälkeen. Siellä niitä uusia ärsykkeitä tuli. Tekniikka ei ole täysin kadonnut, mutta oikean jalan hermotus ei toimi kuten sen pitäisi. Tieto ei tullut yllätyksenä. Viime talvena huomasin saman asian iskiasoireyhtymän jäljiltä. Vaikka kuinka hermostuin jalan tottelemattomuuteen, niin se ei auttanut.




Vesan vetämän treenin jälkeen vastalihakset huusivat hoosiannaa ja kyljet olivat parin päivän päästä lähes kosketusarat. Siitäkin huolimatta, että salilla olen käynyt etsimässä syviä vatsalihaksia.


Muutama viikko sitten avasin suuni, että tykkään uida perhosta. Niinhän se menee, että sitä saa mitä tilaa. Perhostelu on kyllä ihan loistava laji tukemaan vaparia ja oikeasti tykkään uida sitä, mutta viime sunnuntain uintitreenissä mulla oli juuri alla olevan kuvan mukainen olo.


Ensi vuoden teemana lienee tämä:

18.4.2014

Chebici ja Vesa Rauttu

Chebicini koki päivityksen tällä viikolla. Olen pari kesää kuolannut aika-ajopyörää, mutta Vesa ei ole suostunut mulle sellaista myymää viitaten sen olevan rrahan tuhlausta näillä mun vauhdeilla. Toiseksi pyöräni on tehty mittatilaustyönä mulle vuonna 2009. 

Jälleen tänä keväänä olen kuolannut aika-ajopyörää kuin mies uutta prätkää. Ja itseasiassa mulle oli jo tilattu Spezialised SHIV Elite 105, musta-valkoinen aika-ajopyörä. Tilauksen tein tammikuussa, maaliskuussa kävin kyselemässä pyörän perään ja yllätyksekseni sain kuulla, että tilaus on tehty huomattavasti kalliimmasta pyörästä, kun tilattua mallia ei enää löytynyt XS-koossa. Nyt ollaan huhtikuun puolessa välissä enkä ole edelleenkään kuullut mitään pyörästä saatikka, että minulla se olisi alla.

Viime viikolla kävin jälleen Chebici -liikkeessä Järvenpäässä muissa asioissa, kun jälleen kerran keskustelu siirtyi aika-ajapyöriin. Kerroin Vesalle myös lisenssinumerollani tilatun pyörän kohtalosta. 

Tämän viikon maanantaina kävin jälleen Vesan luona jarrukahvan vuoksi. Nyt Vesa teki mulle tarjouksen uudesta rungosta. Katossa oli yksi saman kokoinen runko kuin mitä mun pyörässä on. 
Tarjous oli hyvä, joten en hylännyt sitä siltä istumalta. 

Keskiviikkona kävin kertomassa, että en voi kieltäytyä tarjouksesta. Samalla reissulle pyöräni jäi Järvenpäähän, kun Vesa kertoi saavansa pyörän mulle takaisin ennen Pääsiäistä. Eli seuraavaksi päiväksi. Olen aina saanut nopeaa ja ammattimaista palvelua Chebic -liikkeestä, mutta tämä kyllä ylitti kaikki odotukseni. Olin nimittäin ehdottamassa rungon vaihtoa muutaman viikon päähän, jolloin olen Berliinissä.

Entinen pyöräni purettuna:



Päivitetty versio Chebicistäni.Pääsiäisenä lähden keräämään kilometrejä tälle rungolle.