9.1.2014

Kevätkauden treenit pyörähtäneet käyntiin


Kevätkauden treenit ovat lähteneet käyntiin melko vauhdikkailla treeneillä eikä aina ole tuntunut todellakaan mukavalta. Haluaisin vaan treenata mukavuusalueellani, mutta No pain, no gain! Näin toivotaan. Juoksu on heikoin lenkkini ja siihen panostetaan tällä hetkellä. Niinpä olen kuluttanut kenkiäni juoksumaton lisäksi radalla ja maastossa.

Kuva on viime kesältä
Uintiinkin on tullut ryhtiliike. Viime vuoden viimeiset 10 kuukautta kävin polskuttelemassa yksinäni ja valitettavasti tuo näkyy nykyisessä uintikunnossani.Vauhdin kehitys on ollut siis negatiivinen. Toivottavasti asia korjaantuu kevään aikana. Uinnista tuo iskias vaan tuntuu ottavan eniten nokkiinsa.

Viime viikon torstain uintitreeni oli itselleni todella kova. Pääsin uintiryhmään, jossa jouduin laittaa itseni koville, mutta en kuitenkaan jäänyt jalkoihin. Olin ilmoittautunut toiseen ryhmään, mutta sain ryhmän vetäjältä viestin, että jos kuitenkin tulisin aikaisempaan ryhmään. Oikea siirto!


Mutta siis tuo viime torstain uintitreenissä oikeasti uin posket punottaen ja happea haukkoen. Hitsi, kun kaveri meni kovaa edellä. Osa ryhmäläisistä on ollut samaisen valmentajan ryhmässä jo vuosia eli heillä on nousujohteista uintitreeniä pidemmältä ajalta. Kun taas itse olen suurimmaksi osaksi uinut yksikseni vähän sitä mitä on huvittanut pois lukien ne pari kautta kun uin Tuusulassa. Toki sinne halajan takaisin, mutta tällä uintikunnolla siihen ryhmään ei ole asiaa. Jään heidän jalkoihin ja olen vaan hidaste radalla.

Tiistain juoksutreenin jälkeen kävin tekemässä lähes juoksetreeni kanssa identtisen uintitreenin. Pitkä verra tekniikan kera + main set + loppuverra. Uidessa juoksutreeni tuntui kropassa, mutta kyllä mä yritin hyvän uintitreenin saada aikaiseksi huolimatta pienestä väsymyksestä. Vietyäni treenin Polarin treenipäiväkirjaan huomasin uineeni melko tasaisesti tuon pääsarjan. Vauhti oli vaan huomattavasti hitaampaa kuin esim viime keväänä uidessani samankaltaisen setin.


Salitreeni starttasi hyvin syksyllä, mutta joulukuussa jäi melko vähäiselle. Tunnuin keksivän jos millaisia tekosyitä. Tänään petrasin tässäkin asiassa. Ohjelmassa luki juoksu+ sali. Niinpä hilasin itseni salilla ja melko hyvän setin sainkin tehtyä. Katsotaan miten huominen uinti onnistuu.

Itse salitreeniä vastaan mulla ei mitään, mutta siitä huolimatta laitan muut treenit sen edelle. Tiedän lihaskunnon tärkeyden myös tässä lajissa, joten siitäkään ei ole kysymys. Eikä edes ajanpuutteessa. Motivaatiota ei siis vaan ole tarpeeksi. Eikä vaikka salilla on Wattbike! Höh!



Wattbiken parasta antia on varmaankin oppia pyörittämään tasaisesti ja saada vaihtelua trainer -treeneille. Spindet on jäänyt kokonaan väliin. Ihme, sillä olenhan ollut joskus "spinden suurkuluttaja" vaikkakaan en enää pariin vuoteen ole  käynyt spindessä kuin kerran tai kaksi per viikko, mutta nyt en ole käynyt sitäkään.

Tästä on hyvä jatkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)