Leirin jälkeinen viikko

Heti leirin jälkeen fiilis oli loistava. Olin täynnä virtaa ja motivaatio oli korkea. Alkuviikkoon oli suunniteltu kevyttä treeniä. Maanantai meni syödessä. Tiistain ja keskiviikon kevyet treenit tein, mutta fiilis oli kaikkea muuta kuin hyvä. Tekemisessä ei ollut mukana sydäntä, sitä hyvää tunnetta.

Viikolla aikatauluihin tuli muutoksia, olin unohtanut asioita, nukuin pommiin, treeni jäi väliin, treenimotivaatio kateissa. Kävelylenkit koiran kanssa olivat löntystelyä ihaillen ulkoilumaastoja.

Toivon, että tämä pieni tilkku metsää lähes keskellä metsää, joka tuo elävästi mieleen lapsuuden kesät mökillä maaseudun kiireettömässä ilmapiirissä ilman aikatauluja. Näistä maisemista ja rauhasta olen monesti hakenut sisäistä rauhaa ja voimaa.

Loppuviikolle oli jo enemmän treeniä, mutta altaaseen hyppääminen tuntui vastenmielisestä. Sääennuste lauantaille ei millään tavalla houkutellut pyöräilemään. Lauantaiaamuna arvoin pitäisikö pyörätreeni tehdä sisällä trainerin päällä vai mennä spindesalille ja siitä uimaan. Mutta neljä tuntia trainerin päällä kuullosti aivan mahdottomalta. Spindesalissa yksin neljätuntia. Kumpikaan vaihtoehto ei houkutellut.

Lopputuloksena oli hyvin ajoitettu maantiepyörälenkki sateeseen. Siitepöly ei haitannut. Mitä enemmän satoi, sitä vähemmän tuuli. Lämpöäkin oli kymmenen astetta. Puolentoista tunnin kohdalla olin valmis kääntymään kotiin ja uintitreeni kuullosti houkuttelevalta.

Kolmen tunnin kohdalla sain kuningasidean nostaa tehoja vaikka tarkoitus oli mennä matalilla tehoilla. Onneksi ei kostautunut. Satoi kaatamalla. Palautin mieleen viimeisen Vätternrundanin, johon olen osallistunut. Ensimmäiset 120 km vastatuuleen. Lauantain sade on pientä tuohon kokemukseen. Vuonna 2012 Joroisilla satoi kaatamalla, lämpötila oli +14, tuuli. Tuolloin tein oman enkkani. Sade ei ole haittaa, vastatuuli kylläkin.

Neljän tunnin jälkeen olin tyytyväinen, että lähdin ulos pyöräilemään. Siitäkin huolimatta, että nainen ja pyörä olivat suihkun tarpeessa, olin nälissäni ja kylmissäni. Näytin itselleni mielen voiman. Jollain kierolla ja masokistisella tavalla nautin ja sain jotain muuta kuin flunssan tuosta neljän tunnin pyöräilystä kylmässä vesisateessa.

Sunnuntaina sain hilattua itseni veteen. Vesi tuntui hyvältä. Mieli lepäsi, ote veteen tuntui turvalliselta ja hallittavalta. Se vei eteenpäin. Muutaman ajatuksen soin uintiasennolle ja lantiolle, joka ei pysy paikallaan.

Avovesikausi tuli avattua kahdella kierroksella. Uinnin jälkeen ei ollut kiire mihinkään. Oli aikaa nauttia hyvästä seurasta ja saada vatsan täytetty. Mikä tärkeintä, fiilis oli hyvä ja se oli hyvä myös päästyäni kotiin.

Nautin treenaamisesta, pidän uinnista ja pyöräilystä. Terve lihaskipu ja väsymys saa tuntemaan olevansa elossa ja terve. Osaan nauttia terveestä lihaskivusta ja väsymyksestä. Arvostan jokaista juoksuaskelta, jonka kykenen tekemään. Kun se motivaatio katoaa, vaikka vain hetkeksi, tuntuu se pahalta. Tiedän treenimotivaation tulevan ja menevän, mutta joka kerta sen hävitettyä tulee tyhjä olo. Treenaaminen, itsensä haastaminen eri tavoin on kivaa ja palkitsevaa, ei tätä muuten tekisi.