27.8.2013

Sairasloma jatkuu

Viikon sairasloman jälkeen palasin toimistolle toteamaan, että istuminen painaa iskiashermoon ja kipu ei todellakaan auta keskittymistä. Iltapäivä meni kävellessä pientä ympyrää kuunnellen käytävän puolella henkilöstöpalaverin antia. Tänä aamuna oli kontrollikäynti lääkärissä ja kirjoitti loppuviikon saikkua. Selkärangan röntgekuvat olivat tulleet ja lääkärin komentit olivat, että kuvien perusteella selkärankani on kuin teinillä eikä näiden kuvien perusteella ole kulumia. Vau! Mittarissa on ikää 46 eikä röntgenkuvien perusteella mulla ole kulumia! Ei mittään rakenteellista vikaa, ainostaan tämä piriformis oireyhtymä, johon auttaa lepo. Levon ja kuntoutuksen jälkeen voin hyvin mielin lähteä treenaamaan kohti ensi kesän tavoitteita.

Hoitona on edelleen samat eli kevyttä kävelyä, istumista vältettävä kuten kaikkea muutakin mikä rasittaa pakaraa tai aiheuttaa puristusta iskiashermoon. Ei siis juoksua eikä edes hölkkää, ei pyöräilyä. Kevyttä venyttelyä pumppaavin liikkein ja uintia ilman potkuja. OMT -fyssarille sain ajan ensi viikon keskiviikolle. Samassa paikassa on askelklinikka sekä kiropraktikko, joten uskon saavani oikein hyvää kuntoutusta ja kotihoito-ohjeita. Toivottavasti pian pääsen aloittamaan uuden treenikauden.

Tämän ja edellisen blogikirjoituksen välissä on mm. vietetty nuoremman tyttären synttäreitä.



Koska itse en leivo enkä tee muita kakkuja kuin yksinkertaisia perhoskakkuja kermavaahdolla ja karkeilla, niin hyödynnän kauppojen pakastevalikoimia ja tällä kertaa tilasin kakun ystävältäni, joka teki kakun toiveiden pohjalta. Päivänsankarilta tuli muutamia toiveita ja itse halusin sellaisen kakun, joka kuvastaa 17-vuotiasta tytärtämme. Mielestäni kaveri onnistui täydellisesti. Maku oli ainakin kohdallaa, sillä illalla kakusta oli jäljellä enää yksi pala.

Kakun hakumatka Hyvinkäältä Vantaalle kesti ainoastaan reilu kuusi tuntia. Tein pienen lenkin Nastolaan, jossa käytiin triathlonin pitkän matkan SM-kisat. Hetken aikaa kannustin näitä teräsmiehiä ja -naisia ennen kuin jatkoin matkaani.



Onnittelut kaikille Nastolassa kisanneille!

Kakun ja muiden herkkujen lomassa olen päässyt tekemään kevyitä kävelylenkkejä Khalin kanssa. Pitkiä juoksulenkkejä tuo karvakuono kaipaisi. Koska itse en voi juosta, olemme tehneet lenkkejä metsään, jossa sen on mahdollista juosta vapaana ympäriinsä vaikka itse liikun pienin askelin rauhallisesti.


Kosteasta maastosta löytyi oikea mustikkakeidas


Mutta en mä yksin saanut syödä, tää kamu tuli ja työnsä kuononsa kohti mustikoita


Kävelyjen lisäksi olen tehnyt kevyitä avaavia venytyksiä pakaralle sekä nauttinut loppukesän uintikeleistä Sääksissä:




6 kommenttia:

  1. Onpa kurja tuo kipu :( Toivottavasti alkaa nyt helpottaa pikkuhiljaa. Paranemiset sinne! :)

    VastaaPoista
  2. Voi video näitä selkäkipuja. Mää alunperin luulin yli vuoden verran, että mulla on kiree piriformis ja venyttelin ja hoidin sitä, mutta loppujen lopuksi kun päädyin selkälääkärille niin se olikin pullistuma. Selkälääkäri osas diagnosoida sen ilman magneettikuvaakin ja varmuuden vuoksi kuvattiin ja se oli just niin kuin se lääkäri oli sanonut. Se pullistumakipu kun tuntui vain ja ainoastaan pakarassa ja reidessä todella kettumaisena. Ei selässä ollenkaan ensimmäiseen pariin vuoteen.

    Tsemppiä paranteluun ja hieno on ollut kaakku! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta!

      Nyt sait mut epäilemään, että onkos mulla jotain muuta kuin piriformis. Seuraavaksi täytyy mennä selkälääkärille, jos vaiva ei poistu tai se uusiutuu.

      Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  3. Otan osaa tuon kivun suhteen. Kuulostaa ihan samalta kuin mikä minua vaivasi 2010-2012. Oireet kuulostavat tutuilta ja selkärankakin sai suunnilleen saman arvion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      kaksi vuotta! Tuo on pitkä aika. Itse olen siinä toivossa, että tää helpottaa joidenkin viikkojen jälkeen.

      Poista

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)