Ninni, joka joutui keskeyttämään kisan jo alkumetreillä, pystyi kokoamaan itsensä ja tulemaan kannustamaan kisaajia. Aivan varmasti oli muitakin, mutta Ninnin tunnen ja näin hänet kentän laidalla juoksuosuuden alussa tietämättä minkä vuoksi hän oli joutunut kisan keskeyttämään. Ninni toiminnallaan muistutti yhteisöllisyydestä ja mitä triathlon merkitsee itselleni.
Ensimmäisenä vuonna en tuntenut ketään, joka teki kisaamisesta helppoa siinä mielessä, että oli ainostaan yksi monista. Keväällä mielessä kävi, että kisaaminen olisi helpompaa tuntemattomana, jolloin itse ei myöskään loisi paineita eikä ennakko-odotuksia itseään kohtaan. Viime viikonlopun jälkeen olen ehdottamasti toista mieltä. Blogien, triseurojen ja kisojen kautta olen oppinut tuntemaan upeita ihmisiä, jotka tukevat, kannustavat, luottavat (eräs HelTriläinen totesi mulle tuloksia katsoessani, että oli veikannut mua palkintosijalle. Komentti oli oikeasti motivoiva, jonka otin ilolla vastaan) ja keiden kanssa on mukavaa viettää aikaa treeneissä ja kisoissa.
Kannustuksen ohella on myös valokuvien määrä kasvanut :). Tänä vuonna useampi ihminen on napannut musta valokuvia kisan aikana. Vilpitön kiitos niistä! En ole koskaan tykännyt olla valokuvattavana enkä ole halunnut valokuviani näytettävän, mutta nyt 46-vuotiaana olen todistettavasti oppinut jotain.
Kuva by Johanna Kara |
Kuopioon lähden tekemään onnistunutta omaa suoritusta kaikissa kolmessa lajissa, unohtamatta tsemppaamista, hauskuutta, iloita muiden onnistuneista suorituksista ja hymyillä kohdatessani kameran.
Kiitos kaikille kannustuksistanne ja upeista valokuvista, joita olen teiltä saanut!
Kuva by Kirsi Järvinen |
Olipas kiva teksti! Helppo allekirjoittaa mitä kirjoitit triathlonihmisten hyväsä hengestä ja yhteisöllisyydestä - yks todella olennainen tekijä, mikä sai minutkin innostumaan lajista.:)
VastaaPoistaKiitos IIna!
PoistaHyvä Päivi! Paljon tsemppiä Kuopioon!
VastaaPoistaKiitos Pia!
PoistaHieno teksti Päivi! Ja kiitos!! :)
VastaaPoistaKiitos Ninni!
PoistaEi tähän voi muuta kommentoida kun lyhyesti ja ytimekkäästi: ASIAA!!! :))
VastaaPoista