Trikausi avautui Vartti triathlonkisassa Nurmijärvellä

Alun perin suunnitelmissa oli osallistua Pirkan pyöräilyyn, mutta tiistaina aloimme pohtia olisiko sittenkään järkevää lähteä Tampereelle. Konsultoimme valmentajaa. Ohje oli, joko mennä Pirkan pyöräilyyn tekemään pitkä rauhallinen pk-lenkki tai Nurmijärvellä tekemään vk-treeni.  

Lopulliseen päätökseen vaikutti aikataulut.Itse olen sitä mieltä, että vaihto oli järkevä ratkaisu ottaen huomioon taustalla olevat syyt sekä sen tosiasian, ettei yhteen kauteen  montaa trikisaa saa mahtumaan. Päätöksemme jälkeen sooloilin keskiviikon treeneissä. Järkevää olisi ollut noudattaa saatua ohjelmaa vaikka se tähtäsikin Pirkan pyöräilyyn. Ohjelmassa oli 45 min pyöräily ja tunnin uinti. Mitä mä tein siinä vaiheessa, kun tajusin työpäivän venähtävän enkä ehtisi enää seuran uintitreeneihin?  Vedin lähes kahden tunnin pyöräilytreenit sisältäen mm 3x15 min (10min VK:lla + 5 min PK:lla),  jonka päälle puolen tunnin pk2-juoksu. Torstain maltoin pitää lepopäivän liimaten märkäpukua ja pesten pyörää.

Perjantain aamulenkillä jalat olivat RASKAAT! Illalla kävimme treenikaverin kanssa verryttelemässä pyöräreitin ja itse kävin vielä pyöräilyn jälkeen uimassa yhden uintikierroksen. Vesi oli KYLMÄÄ! Aallokko ihan riittävä. Ja pyöräily ei todellakaan ollut rentoa ja kivaa. Pienikin nousu tuntui ikävältä reisissä. 12 tuntia aikaa saada jalat vetreimmiksi.  Ei ollut poppakonsteja takataskussa. Tämän siitä saa, kun lähtee tekemään omiaan eikä millään usko, että palautuminen vie oman aikansa eikä se iän myötä ainakaan nopeudu.

Tänä aamulla kävin koiruuden kanssa ulkona, jolloin hiukan hölköttelin ja muutaman valotolpan välin otin hiukan reippaammin. Hiukan paremmalta tuntuivat jalat. Puuron jälkeen laitoin viimeiset asiat reppuun ja kohti Nurmijärveä. Aurinko pysytteli visusti pilvien takana. 

Ilmoittautuminen, pyörän katsastus, numerointi. Pyörä omalle paikalla ja tavaroiden laittaminen pyyhkeen päälle. Tuttuja oli paikalla ja oli ilo vaihtaa kuulumisia. Toisia kun näkee lähinnä kisoissa.

Uinti ensimmäiselle poijulle tuntui kestävän ikuisuuden. Pientä ”ahdistusta”, jalat tuntuivat ikäviltä. Voisiko kääntyä? Vaihtaisiko joku kanssani uimalakkia, jotta yksi uintikierros riittäisi? Ensimmäisen poijun jälkeen ajatukset vaihtuivat käsivetoon ja maanantaina avovesiuimakoulussa saatuihin ohjeisiin suunnistuksesta ja vartalon kierrosta. Uinti osuudella ohitin muutamia. Ylös vedestä, vajaa 200 m juoksua rannalla ja uusi kierros.  Kärki meni menojaan. Toisen kierroksen uin käytännössä yksin. Poijujen välissä uinti alkoi muistuttumaan siksak- ommelta enemmän kuin uintia. 

Vaihto ei todellakaan ollut mallisuoritus. En meinannut saada toista jalkaa pois puvusta. Muutenkin tuntui vaihto sujuvan verkkaisesti. 

Pyöräilyn aikana kävin melkoista kamppailua itseni kanssa. Jalat tuntuivat juuri samalta kuin perjantai-iltana. Reitti pitäisi kiertää kahteen kertaan. Eikä aikaankaan kun ohi alkoi sujahtaa pyöriä. Reitillä olisi ollut yksi nopea kohta, mutta vastatuuli. Toisaalta en olisi halunnut vastatuulta ajaessa takaisin kohti Kiljavaa. Sen verran kumpuilevaa oli tuo pätkä. Toiselle kierrokselle mennessä oikeasti harkitsin kisan keskeyttämistä. Reisien ulkosyrjiin sattui kipeästi erityisesti nousuissa.  Viimeinen isku vyön alle oli noustessa kohti Kiljavaa, kun ohitseni meni naiskilpailija. Hän meni niin ketterästi, nousu ei tuntunut hidastavan vauhtia eikä kadenssikierroksia. Omat reiteni olivat aivan tukossa. Annoin vauhdin laskea ja menin hetken verran melko rauhallisesti. Tuntui uskomattomalta, että pari viikko sitten poljin 111 km huomattavasti paremmin.

T2  ja  aivan yhtä verkkainen vaihto kuin edellinenkin. Ensimmäisen käännöksen jälkeen jouduin kävelemään pienen pätkän, pistelyn ja turvotuksen vuoksi.  Jalat tuntuivat kuitenkin jaksavan. Alussa jouduin kävelemään muutamia kertoja. Jokaisella tankkauspisteellä pysähdyin rauhallisesti ottamaan vettä. Puolen välin jälkeen pystyin juoksemaan 2.5 km ilman pysähdystä. Viimeisen 2.5 km aikana kävelin viimeisen pienen nousun. Loppumatkan pystyin oikeasti juoksemaan huolimatta siitä, että sormet  jälleen muistutivat keitettyjä nakkeja ja vatsan turvotuksesta. Maaliviivan ylitin melko lennokkaalla askeleella niukasti alle 3 tunnin. Jotain kehitystä on tapahtunut  :).

HyPy järjesti kisat ensimmäistä kertaa. Mielestäni he onnistuivat hyvin niin järjestelyiden puolesta että tunnelman luomisesta. Juoksun aikana kannustuksia jaettiin tutuille ja tuntemattomille. Yleensä kisan sinnikkäin tulee lähes tyhjälle maalialueelle, tänään hän ylitti maalilinjan musiikin ja yleisön voimakkaan kannustuksen kera. Ensi vuonna uudestaan!