Kisaviikko - ollaanko sitä valmiina starttamaan?

Vuosi takaperin ennen Joroisten kisaa jännitys alkoi olemaan jo käsin kosketeltavissa. Tänä vuonna tuota samaa jännitystä ja kisaviikon tuntua ei ole. Ei, vaikka starttiin ei ole enää kuin 3 vuorokautta, niin se tuntuu olevan jossain tulevaisuudessa. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että jälleen ollaan näin pitkällä kesää. Viimeistään lauantaiaamuna jännistys on jälleen sillä tasolla, että jopa vieras ihminen pystyy aistimaan hermostuneisuuteni.

Viime vuoden kisan jälkeen asetin itselleni aikatavoitteen tälle vuodelle. Vuosi sitten uinti ja pyöräily oli priimaa, mutta valitettavasti juoksu oli heikko. Tuolta pohjalta tuntui kuitenkin hyvältä asettaa aikatavoite, joka mielestäni oli haastava, mutta realistinen. Toki olettamalla uinnin ja pyöräilyn sujuvan samalla tavalla kuin tuolloin, niin hyvällä juoksulla onnistuisin saavuttamaan tavoitteeni. Treenivuosi on kuitenkin ollut sen verran vuoristorataa niin fyysisesti kuin henkisesti, että ne tavoitteet on siirretty ensi kesän kisoihin.

EM-kisojen jälkeen pidin useamman päivän treenitauon, jonka jälkeen aloitin kevyesti treenit. Mutta sitten iski Kalmar-paniikki. Kun paniikki iskee, niin järki hyppää parvekkeelta alas. Tajuntaan iskeytyi, että Joroisten jälkeen mulle jää kaksi kokonaista viikkoa aikaa treenata Kalmariin. Mihin tämä vuosi ja etenkin kesä on mennyt? Miten tuo päivä, joka oli jossain siellä kaukaisessa tulevaisuudessa, onkin nyt kuukauden päästä?  Pystynkö edes suoriutumaan täyden matkan kisasta maaliin? Monenlaisten kysymyksien ja epäilyksien vallatessa mielen järjen ääni jäi taka-alalle. Niinpä olen sitten tehnyt enemmän kuin mitä treeniohjelmassa on ollut. Ehkä omaksi onnekseni Joroisten kisa on tässä välissä, jotta en onnistu treenaamaan itseäni aivan piippuun ja pahimmillaan vielä sairastumaan ennen Kalmaria. Parisen viikkoa on nimittäin vedetty melko kovaa settiä. Oli vaan pakottava tarve kokeilla pitkää juoksua, pyöräilyä ja yhdistelmätreeniä.

Viime viikonloppu on hyvä esimerkki. Perjantaina osallistuin ensimmäistä kertaa HyPy (triathlon) Cup:n. Toiseksi viimeistä osakilpailu viedään ja ohjelmassa oli 1500 m avovesiuinti. Alunperin olin ajatellut mennä vaan uimaan muiden kanssa, mutta enhän mä osannut ottaa kevyesti tai vain treeninä. Rannalla jo asetuin hyviin asemiin ja veteen päästyä otin seuran kovimman uimarin näköpiiriini tavoitteena olla häviämättä hänelle 6-0. Sain kyllä tehdä töitä siinä vauhdissa. Meidän välillä oli koko ajan selkeä välimatka, mutta en halunnut antaa yhtään enempää siimaa kuin oli aivan pakko. Toiselle kierrokselle lähdettäessä jaloissa hapotti tai oikeastaan koko kropassa. Jälkeenpäin katsoessani sykkeitäni, olivat ne olleet tuossa vaiheessa yli 180. Ei ihme, jos vähän hapotti. Tuntui siltä, että siinä oli se uinti. Toisen kierroksen alun otin rauhallisesti. Lopulliseksi aikaeroksi jäi n 25 sekunttia. Kuullostaa vähältä, mutta onhan tuo melkoinen ero. Muutaman sekunnin menetin viimeisen poijun kiertämisessä liian kaukaa sekä startissa. Erwin pitkine jalkoineen pääsee juoksemaan Sääksin matalaa rantaa pidemmälle kuin minä lyhyine kinttuineni. Mutta kovempaa en olisi pystynyt uimaan. Oma aikani oli 23:40. Voin vakuuttaa etten Joroisilla tule uimaan samaa vauhtia. Maaliviivan ylittämistä kuitenkin himoitsen ennemmän kuin kovaa uintiaikaa.

Seuraavana päivänä tein kovan yhdistelmätreenin valmennettavani kanssa. Hän teki omaa treeniä ja minä omaani. Startattiin yhtä aikaa ja Sääksin parkkipaikalta poistuttiin yhtä aikaa. Vaikka menimme eri vauhteja, niin hyvin toisen läsnäolo sai aikaiseksi sen, että sain itsestäni hiukan enemmän irti. Uinti oli hyvä, pyörä ei kulkenut kuten olisin toivonut, kun taas juoksu meni melkolailla kuten olin ajatellutkin. Illalla kävin vielä tekemässä juoksulenkin metsässä koiran kanssa. Sunnuntaina tein ajallisesti todella pitkän treenin. Nautin kauniista kesäpäivästä ollen lähes viisi ja puolia tuntia raittiissa ulkoilmassa. Pyörän päällä ja juosten. Kunnon ja fiiliksen puolesta olisin voinut juosta pidempäänkin, mutta veden loppuminen helteellä laittoi mut kävelemään loppumatkan. Viimeisen juomatauon jälkeen päätin juosta sen 15 min, mutta en pidempään. Nestehukkaa oli jo muodostunut tarpeeksi enkä halunnut vaikeuttaa palautumistani tuosta treenistä. Melkoinen treeni ja treeniviikonloppu vain viikkoa ennen kisaa!

En kannusta enkä suosittele kenellekään tekemään enempää tai kovempia treenejä mitä valmentaja on ohjeistanut. Hänellä on oikeasti kokonaiskuva ja tehnyt ison työn suunnitellessaan yksilölliset ohjelmat kunkin valmennettavan heikkouksien ja vahvuuksien varaan. Valmennettavan omat säätämiset tekevät valmentajan työn turhauttavaksi ja turhaksi. Minun tapauksessa kyse ei ole luottamuspulasta, jos joku niin ajattelee, vaan mulle tulee välillä tarve tehdä ihmiskokeita ja testata itseäni. Ja itse valmentajana on parasta teettää näitä ihmiskokeita itselleen kuin valmennettavillensa. Ja kaikista treeneistä olen raportoinut valmentajalleni, jotta hän tietää mitä olen tehnyt.

Olenko siis valmis Joroisten kisaan? Kunnon puolestani kyllä, mutta en valmis viime vuonna asettamaani aikatavoitteeseen. Kalmar painaa päälle. Pahiten henkisesti.