Monenlaisia tunteita ja tunnelmia

Vuoden kuudenteen viikkoon mahtui monenlaista fiilistä ja paljon positiivisiä asioita.

Viikon tärkein asia oli työasioiden selviintyminen. Maanantai-iltana ajaessani Vierumäelle uinnin tekniikkaharjoituksiin sain mieleisen puhelun, jossa sovittiin sopimuksen allekirjoituksesta seuraavalle päivälle sekä aloituspäivämäärästä. Haasteellinen puoli vuotta tiedossa. Paljon uutta opittavaa, mutta erittäin mielenkiintoista. Iso firma vaihtuu pieneen yritykseen, joka sekin tuo oman lisämausteen asiaan. Mieleen palaa vuosituhannen vaihde, jolloin aloitin IT tai paremminkin ICT-urani pienessä yrityksessä, jossa työntekijöiden keski-ikä taisi olla niukasti 30-vuotta. Hauskoja muistoja palaa mieleen :).

En siis ruvennut täysipäiväkseksi triathlonistiksi. Ei olisi ollut kohta leipää pöydässä. Treenaaminen jatkuu siis muun arjen ohella, kuten pitääkin. 

Edellisen viikon treenit jäivät melko niukaksi. Milloin ei huvittanut, milloin lumityöt ja aikaiset heräämiset (4:30!!) sekoittivat rytmiä ja sitä myöten jaksamista. Tällaisiä kevyitä treeniviikkoja toki tarvitaan, sillä kuten viisaat sanovat;" levossa tapahtuu kehittymistä!"

Tämän viikon perusteella voisin yrittää väittää toisin, mutta ehkä yhden huonon treenin perusteella ei sovi lähteä kinasteleman levon tärkeydestä ;). Urheilijan pyhään kolminaisuuteen kuuluu lepo!
Mitä siis tapahtui tällä viikolla? Tällä viikolla piti juosta nousevalla vauhdeilla. Vauhdeilla, jotka valmentaja oli antanut. Tämä treeni oli merkattu perjantaille, lepopäivän jälkeen. Lepopäivä meni sohvalla valittamalla vatsaa, kiitos naishormooneille sekä väsymystä - kiitos jälleen aikaiselle heräämiselle klo 4:30. Mieheni matkustaa noin kerran kuukaudessa, mutta nyt näitä matkustuspäiviä tuli kahdelle peräkkäiselle viikolle. Olen siis vienyt miestäni lentokentälle kahtena aamuna. Eikä edes Starbucks aukea kuin vasta klo 6. Joten olen ollut PAKOTETTU nauttimaan kaksi lattea aamuisin. Yhden mieheni tarjoaman Picnikistä ja toisen omalla kustannuksella ihanan ventikokoisen rasvattoman ja sokerittoman vaniljalaten. Elämän pieniä iloja!

Mutta siis takaisin itse asiaan. Perjantaina ehdin treenaamaan vasta klo 21, jolloin on aivan turha edes yrittää kovia treenejä. Menin uimaan paikallisen triseuran uintivuorolla. Ja sainkin tehtyä hyvän perustreenin. Lauantaina pääsin salille illan suussa ajatuksena tehdä juoksutreeni, jonka jälkeen siirtyä triathlonkoululaisten kanssa spindeen. Juoksu ei tuntunut erityisen kevyeltä edes lämmittelyssä. Tein normi lämmittelyn ja pikaiset venytykset ennen vetoja. Kolme ensimmäistä vetoa meni ok. Neljännen vedon aikana piti ottaa käyttöön mielikuvat Joroisten ja Kuopion juoksuradoista sekä pitää korvissa vauhtiin sopivaa musiikkia. Viides veto ja jalat painoivat. Eikä vauhti ollut edes järjettömän kova. Olen juossut kovempaankin näitä viimeisiä vetoja ilman suurempia ongelmia. Nyt ei auttanut mielikuvaharjoitukset, ei musiikki. Ehkä suurimman pudottajan Jillian olisi kyennyt estämään mut keskeyttämästä huutamalla naaman edessä, etten saa keskeyttää. Vaikka kuinka koetin silmien edessä nähdä juoksuradan, maaliviivan niin mikään ei auttanut. Oli vaan pakko luovuttaa kesken. Parempi kokea luovuttaminen nyt kuin kesän kisoissa.  

Viikko päättyi erittäin hyvää ja pitkään peruskestävyystreeniin. Ulos teki mieli mennä, mutta sen verran oli pöperöiset tiet etten lähtenyt kiduttamaan pohkeita ja nilkkojani kesäjuoksukengissä. Olen onnistunut hukkaamaan mun talvijuoksukengät. 55 min spideä fiilistellen vuosien takaisia spindetunteja tutun ohjaajan vetämänä. Spiden jälkeen koettelin omaa kärsivällisyyttä ja tahdonlujuutta juoksemalla puolitoista tuntia matolla. En luovuttanut!

+ yksi 30min oheisharjoitus ja n.tunnin lihashuolto.