Mastersien lyhyen radan uintikisat käytiin tällä kertaa Salossa, jossa oli jälleen huikea määrä osallistujia, myös Suomen rajojen ulkopuolelta oli edustusta. Isoon joukkoon mahtuu monenlaista menijää, myös joukko Suomen kärkinimiä. Niinpä kisoissa kauhottiin iso joukko Suomen ennätyksiä ja jopa yksi Euroopan ennätys.
Kisojen lähestyessä tuli muutamia kyselyitä osallistumisestani kisoihin enkä oikein tiennyt mitä vastata. Oma osallistuminen oli ollut koko ajan vaakalaudalla ja olin jo ehtinyt tekemään itselleni selväksi, että kisat jäävät väliin. Alkuvuoden olin enemmän tai vähemmän kipuillut uinnin kanssa. Vasta helmikuun lopulla alkoi tulla valoa tunnelin päähän. Valmentaja ei painostanut, pyysi vaan kertomaan suunnitelmat, jotta kisaviikolla otetaan kevyemmin. Mitä lähemmäksi kisojen ilmoittautumispäivä tuli, sitä enemmän alkoi ilmestyä muuttuvia tekijöitä ja sen enemmän kasvoi halu osallistua kisoihin. Seuralta tuli pyyntö saada osallistujat ja lajit viimeistään sunnuntaina 11.3. Niinpä edellisenä päivänä laitoin valmentajalle ehdotuksen ja pitihän tuota vielä SOME:kin puolella ihmetellä.
Sunnuntaina vielä varmistin valmentajalla, että onko lajit ihan on. Hän on kuitenkin uittanut mua ja pystyy sen perusteella arvioimaan mikä on järkevää ja mikä ei. Kun hänen mielestään lajit olivat hyvät, niin ei kun seuran yhteishenkilölle lajit.
Kisoihin siis mentäisiin lähes puhtaasti triathlon uintitreeneillä ilman sen suurempaa panostusta uintiin, puhumattakaan kisoihin. Itselläni tuo triathlon uintitreenit tarkoittaa muutamaa kertaa viikossa. Kisaa edeltävälle viikolle osui vielä parin päivän työreissu Saksaan ja ongelmia nilkassa /akillisjänteessä. Tämän vuoksi reissun jälkeen ei juostu, mutta ei myöskään tehty startteja. Toisaalta se antoi mahdollisuuden hypätä altaaseen useammin.
Kisaviikko tuli ja Salo kutsui.
Perjantaina saavuttiin kaverin kanssa kisapaikalle hyvissä ajoin, joten paniikkia tai kiirettä ei ollut missään vaiheessa. Alkuverraankin oli selvät sävelet saatu, niin ei tarvinnut edes siitä kantaa huolta. Verrassa riitti yksi startti ja muutama selkäuinnin käännös tuomaan riittävän varmuuden perjantain startteihin. Kun ei ole treenannut, niin aika rennolla mielellä sitä vielä verrasi.
Oma kisaurakka alkoi 400m sekarille, joka koostuu perhos-, selkä-, rinta- ja vapaauinnista tässä järjestyksessä niin, että jokaista lajia uidaan yhtä pitkä matka. 400m sekarissa laji vauhtii 100m jälkeen käännöksen yhteydessä.
Itse jouduin uimaan toisessa erässä, jossa oli ainoastaan itseäni huomattavasti kovempia uimareita. Hiukan harmitti, etten mahtunut uimaan ensimmäisessä erässä, jossa kovin kilpakaveini ui. Ennen omaa starttia vilkaisin tulostaululle nähdäkseni miten kovaa hän meni. Kovaa pitäisi mennä, jotta saisin häntä kovemman ajan. Perhonen lähti helposti liikkeelle. Vasta 100m kohdalla mietin, että nyt taisi olla liian kova vauhti. Selärissä ja rinulissa koetin vaan pitää kiinni tekniikasta ja tehdä käännökset puhtaasti. Vapariin kääntyessä ainoa ajatukseni oli, että pronssista en helposti luovu. Kaksi ensimmäistä sijaa oli jo ennen starttia jaettu. Käsi seinään ja katse tulostaululle. Aikani oli alle 7 minuuttia. Oma enkka ja reilusti. Yes! Lopullisesta sijoituksestani en ollut täysin varma, koska saman ikäsarjan uimarit eivät uineet samassa erässä.
Ennen 800m starttia oli miesten vuoro uida sama laji ja matka. Itse suuntasin verraamaan ja odottamaan illan toista starttia. Kovin pitkää taukoa ei tullut kun taas seisoimme starttipallin takana.
Mastersuinneissa pitkät matkat uidaan usein siten, että kaksi uimaria on samalla radalla. Erät 1 & 2 uivat yhtä aikaa, 3 &4 erät uivat yhtä aikaa jne. Jälkimmäisessä erässä on edellistä erää kovemmat uimarit, jotka starttaavat ensimmäisenä. Onneksi olimme kilpakumppanin kanssa samassa erässä ja vielä vierekkäisillä radoilla. Jännitys nousi minuutti minuutilta. Vatsaa ehti vääntää oikein kunnolla ennen kuin pääsimme starttipallille. Onneksi starttipallilla jännitys katoaa ja pystyn olemaan rentona.
Starttivihellys ja veteen. Viereisellä radalla ikäsarjaa korkeammalla oleva nainen aloitti melko rivakalla vauhdilla, mutta päätin pysyä ensimmäisen satasen hänen rinnallaan tietäen, että 100m jälkeen on otettava oma vauhti. Ennen 50m käännöstä toinen erä hyppäsi altaaseen. Sadan metrin jälkeen kiinnitin kaiken huomioni oman uinnin lisäksi kilpakaverini menoon. Melkolailla rintarinnan taitoimme matkaa. Itse pelkäsin, että kaveri tekee irtioton 400m kohdalla, joka olisi ollut ihan loogista. Onneksi ei tehnyt. Viisisataa takana eikä hän edellenkään tipu matkasta. 600m takana, joko hän nyt tekee irtioton. Jos tekee, niin pystynkö vastaamaan siihen. 700m takana, pitäisi kiristää. Mutta mitä jos kaverilla onkin hurjasti paukkuja, niin mä ehdin hyytymään 100m aikana. Kaveri pysyy rinnalla. Pahus! 750m takana ja käännös. Nyt tai ei koskaan. 25 m on liian lyhyt matka ei-sprintterille. Nyt on iskettävä, jos sen aikoo tehdä. Niinpä kaivoin jostain voimaa ja lähdin nostamaan vauhtia. Viimeisellä 25m aikana koetin ottaa kaiken irti mitä osasin. Käsi seinään. Loistava kisa! 800m tuloksia saimme odottaa lauantai-iltaan asti.
Näissä saa itsestään irti ihan eri tavalla kuin treeneissä sekä joutuu koko ajan kuuntelemaan miltä kropassa tuntuu sekä arvioimaan ei vaan omaa jaksamista, mutta myös kilpakumppanin voimavaroja.
Lauantaipäivään en todellakaan herännyt virkeänä. Ei ole mitään järjellistä syytä, muuta kuin ikä, etten saanut nukuttua muutamaa tuntia enempää. Yksi yö ei kisoja haittaa, mutta tämä oli jo toinen peräkkäinen huonosti nukuttua yö.
Aamupäivän jaksossa itselläni oli ainoastaan 200m sekari. Voisi sanoa, että kaikkeni annoin ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun uidessa pakarat hapottavat. Koville otti, mutta henkilökohtainen ennätys ja kolmas sija irtosi. Fiksu ihminen olisi tässä kohtaan verrannut, käynyt syömässä ja mennyt lepäämään hotellille. Etenkin kun olin vielä maininnut väsymyksestä. Mutta minäpä seurustelin, kävin syömässä kaverin kanssa ABC:llä palaten takaisin hallille. Oma lajini oli vasta klo 19 aikaan, joten aikaa olisi ollut toimia fiksusti siitäkin huolimatta, etten ollut omalla autolla. Hotellin ja uimahallin väli oli n 1.5 km.
Iltajakson 100m perhonen olikin sitten fiasko. Rentous oli poissa, koko matka oli alusta alkaen raskasta menoa ja loppua kohden sitten tuli täydellinen hyytyminen. Perhosuinnissa kun tulee hyytyminen, niin se tulee nopeasti ja on melkolailla täydellistä. Loppuaikani oli n 6 sekuntia hitaampi kuin edellisen päivän 400m sekarin perhonen. Vaikka se uskomattomalta saattaakin kuulostaa, niin se on mahdollista. Tässä vaiheessa olinkin jo sitten sitä mieltä, että kisat voisivat olla osaltani ohitse.
Vaikka itseäni kovasti ruoskin tuosta 100m perhosesta ja edelleenkin asia harmittaa, niin tuon fiaskouinnin jälkeen oli 800m vaparin tulokset valmistuneet. Siinä pahin ruoskiminen jäi, kun 800m tuli n 16 sekunnin parannus syksyn pitkän radan aikaan. Huolimatta siitä, että pitkällä radan vauhdit ovat yleensä hitaampia, niin olihan tuo melkoinen parannus, ja sillä irtosi SM-kultaa. Hyvin mielin iltaruokaa hakemaan ja nukkumaan.
Sunnuntaiaamuna heräsin ennen aikojani saamatta enää unen päästä kiinni. Tavaroiden pakkaaminen, rauhallisen aamupalan jälkeen hallille herättelemään kroppaa ja veteen verraamaan saatujen ohjeiden mukaan.
Sunnuntain jaksossa itselläni oli 200m selkäuinti, jonka uin ensimmäistä kertaa syksyllä pitkän radan mestaruuskisoissa ja nyt toisen kerran elämässäni. Lievästi jännitti miten tästä selviän, kun alla oli todella heikko suoritus edelliseltä illalta.
Kilpakumppanini ja minun välissä oli yksi rata, joten kovin hyvin ei pääsisi seuraamaan toistemme menoa. Startti, katse kohti kattoa ja sitten vaan kauhomaan vettä. Vasta150m käännöksen jälkeen tein nopean tilannekatsauksen. Siihen asti olin uinut täysin omaa uintiani koettaen maltillisesti kiristää vauhtia. Kun näin hänen kätensä, kiristin lisää. 175m käännös, arvioin meidän olevan tasoissa. Kuulin kannustusta ja laitoin peliin mitä pystyin ei-selkäuimarina. Käsi seinään enkä ollut ollenkaan varma kumpi meistä ehti sen tekemään ensimmäisenä. Tulostaulu kertoi omasta enkasta ja eroksi 0.8 sekunttia kilpakumppaniini. Olin tullut kolmanneksi, todella niukasti.
Viimeinen verra ja odottelemaan 200m perhosta, joka oli urakkani viimeinen laji. Ikäsarjassani oli kaksi huippu-uimaria, joten jälleen kisaisin kolmannesta sijasta. Lauantaina 100m perhonen ei antanut mitenkään suuria toiveita. Ainoa tavoitteeni olisi pystyä uimaan 200m perhosen siten, ettei tule täydellistä hyytymistä 100m jälkeen. Aika mahtava tunne oli kuitenkin saada uida tuota matkaa tajuten saavansa kannustusta. Vaikka ääntä en tunnistanut, niin tiesin kyllä ketä kiittää. Tämä oli neljäs kerta kun uin 200m perhosta kisoissa ja ensimmäisen kerran osasin aloittaa tarpeeksi maltillisesti. Ensimmäistä kertaa en tuntenut hukkuvani.
Vaikka joskus saatan epäillä, niin kyllähän tämä kisa osoitti, että "Trust the process because that's what's going to get you through race day."
