Jalkaleikkaus

 " Toimenpide tehdään ilman verityhjiötä aloittaen MTP 1 nivelestä selkäasennosta, minkä jälkeen kääntö mahalleen, uudet pesut ja peittelyt ja nilkan takaosan hoito" 

Kun olin tehnyt päätöksen leikkauksen suhteen sekä vakuutusyhtiön ja Fenixin kesken asiat oli varmistettu, niin uskalsin varata leikkausajan. Vajaa kolme viikkoa oli odotusaikaa, joka tuli kyllä tarpeeseen. Saatiin hoidettua mun työt sijaisille, joilta vastaavasti piti saada työtaakkaa pois. Lisäksi tiedonsiirto oli tehtävä ja varmistettava, että kaikki oli dokumentoitu hyvin ja ne keskeneräiset tehtävät, jotka ehtisin tekemään tein pois tai edistin niitä niin paljon kuin mahdollista. Kotona piti kanssa saada asioita hoidettua ja mietittyä mm ruokahuolto. Halusin välttää stressiä ja delegointia mahdollisimman paljon tietäen, että leikkauksen jälkeen menee tovi ennen kuin pystyn mitään tekemään enkä kivuissa tai lääkepöhnässä ole se ihminen, joka haluaa miettiä mitä tuoda kaupasta. 

Leikkauspäivän aamuna vein maantiepyörän huoltoon ja sieltä sitten Fenixin sairaalaan. Oltiin hyvissä ajoin, joten sain rauhoittua heräämössä, jossa yksi odotti leikkaukseen menoa, yksi valmistautui kotiin lähtöä. Sain yhden pitkäaikaisen kipulääkkeen, fyssari opasti rappusissa kulkua kyynärsauvojen kanssa sekä antoi ohjeet kuntoutukseen, anestesialääkäri kävi juttusilla, samoin ortopedi/kirurgi Carl Lybäck. Heräämössä oli koko ajan sama hoitaja. Ja mikä yhteensattuma, että fyssari on yhden mun triathlontutun serkku. Fyssari osasi yhdistää palat kohdilleen, kun puheeksi tuli kuntoutusohjeiden antaminen suoraan valmentajalle. 

Noin klo  15.30 laitoin miehelleni viestiä, että nyt menen leikkaussaliin. Hetken ehdin olemaan hereillä ennen kuin olin täysin unten mailla.

Toimenpide kertomus alkaa:" Oikean MTP1 -nivelen tähystys, irtopalojen poisto, mikrofrakturointi  + depriedement. Oikean akilleskiinnityksen, haglundin deformiteetin ja kalkkeutuneen akillestendinopatian hoito"

Noin klo 18.30 leikkaus oli ohitse. Tiedän tämän siitä, että silloin mieheni oli tullut paikalle, jolloin hänelle oli kerrottu, että leikkaus on juuri ohitse. Hän oli saanut tiedon suoraan leikkauksessa toiselta olleelta lääkäriltä, joka oli poistumassa kotiin. Mieheni oli ohjattu tekemään kävelylenkki ja tulemaan takaisin n tunnin päästä. Noin klo 19.30 hän oli sänkyni vieressä ja itse olin jollain tavoin hereillä. Kylläkin ihan tokkurassa ja olisin vaan halunnut jatkaa unia. Oli hyvät ja syvät unet. Tunnistin kaikki ja varmaankin puhuinkin jotain, mutta muistissa ei kyllä ole mitä olen kysynyt tai mitä mulle on vastattu. Onneksi mies oli vieressä kuuntelemassa.

Sain mehua, smoothien ja evääksi tekemäni leivät. Mulla oli omat eväät tuon ongelma vatsan vuoksi. Halusin varmistaa, ettei mulla tule minkäänlaisia vatsavaivoja riesaksi.

Leikkaus meni hyvin ja sain lähes A4 pituisen kirjallisen selvityksen tehdyistä toimenpiteistä, ajat tikkien poistoon, fyssarille kahden viikon päähän sekä lääkärin tarkastukseen 3 viikkoa leikkauksen jälkeen. Toimenpidekertomusta - näin ei-lääkärinä - on kyllä hurjaa luettavaa. Avataan, sahataan, porataan, solmitaan, testataan ja suljetaan.

Perjantaina sain kauniin kukkakimpun Suomen Gavdin työporukalta ❤️

Launtaina olin vielä kivuissa ja vahvassa lääkityksessä. Silti aamulla olin halukas menemään aamupalalle keittiöön. En ehtinyt edes yhtä leipää syömään ennen kuin tuli huono olo ja huimausta. Laitoin päätä alas. Halusin mennä takaisin sohvalla. Kaaduin lattialle, josta mies alkoi nostamaan mua. Sai mut kyllä ihan pystyyn, mutta menetin tajun ja valuin hänen käsien välistä maahan. Tajuttomana olin vajaan pari minuuttia. Olo oli niin huono, etten halunnut nousta ylös enkä nostaa päätä ylös yhtään enempää kuin olisi aivan välttämätöntä. Aloin ryömiä kohti sohvaa. Tunsin kuinka huono olo paheni, alkoi oksettamaan. Mies haki vadin ja minä jatkoin ryömimistä oksennellen vatiin. Mikään ei pysynyt sisällä. Lopulta nukahdin useammaksi tunniksi. Herättyäni laitoin lääkärille viestiä, jossa kerroin mitä on tapahtunut. Sain nopeasti vastakysymyksiä ja todettiin tilanteen liittyvän lääkkeeseen, huonoon ruokahaluun ja mahdolliseen nestehukkaan. 

Sunnuntaiaamuun asti vuorokaudet menivät siis enimmäkseen nukkuessa tai torkkuessa sohvalla jalka sohvatyynyjen päällä. Sunnuntaina olin pirteä ja sohva alkoi jo ahdistaa. Onneksi on Netflix, josta on voinut katsoa hömppää, koska muuhun en kyennyt ennen sunnuntaita.

Tapahtumat ennen jalkaleikkausta

Tein päätöksen, että tulen pitämään jonkilaista päiväkirjaa miten leikkauksesta toipuminen etenee ja kuntoutus (toivottavasti) kohti uusia triathlonkisoja. Toivottavasti päiväkirjamainen kirjoittaminen auttaa jotain toista hakemaan itselleen sopivaa hoitoa ajoissa. 

Mutta ennenkuin päästään leikkauksen jälkeiseen toipumiseen ja kuntoutukseen, niin avaan viimeistä kahta vuotta, joita jalkavaivat ovat varjostaneet.

Vuosi 2022

Alkuvuosi normi arkea. Palkkatyötä, valmennusta ja treeniä. Ei näillä kilometreillä elämässä mullistavia asioita tapahdu. Toukokuussa Challenge Championship -kisa, heinäkuussa Saimaa Cycling 300km ja Kaitalammen 10km uinti.

Vuoden 2022 täyden matkan EM-kisan jälkeen jouduin jättämään juoksun kokonaan pois treeniohjelmasta isovarpaan kipujen vuoksi. Syitä koetettiin löytää mm. varpaan asennosta, madaltuneesta holvikaaresta. Kävely teki kipeää, askelkyykyt ja kaikki liike, joka tavalla tai toisella kohdistui varpaan käyttöön teki niin kipeää, että rajoitti tekemistä puolisen vuotta. 

Vuosi 2023

Keväällä 2023 todettiin kaularangassa hermojuuren ahtautuma ja vähän myöhemmin onnistuin murtamaan kylkiluun pään. Kaikesta huolimatta kisakausi 2023 ei mennyt täysin penkin alle.

Toukokuussa osallistuin Challenge Championship -kisaan ja taisin olla 7. omassa ikäsarjassani. Jalat toimivat sen verran ok, että uskalsin tehdä lopulliset päätökset syyskuun täyden matkan kisasta. Championship -kisan jälkeen lähdettiin treenaamaan jälleen kohti World Triathlonin täyden matkan EM -kisaa, joka käydään Hollannissa. 

Kuukautta ennen kauden 2023 pääkisaa vaihdevuosien oire - unettomuus iski täysillä. En saanut unta, heräsin aamuyöstä ollen hereillä aamuun asti. Parin viikon unettomuuden jälkeen menin gynelle, joka on perehtynyt vaihdevuosioireiden hoitamiseen. Heti ensi käynnillä mun oireet otettiin todesta ja lähdin pois reseptin kanssa. Nopeasti uni palasi, pääsin takaisin töihin ja treenien pariin.

Vuoden 2024 täyden matka kisa meni melko kivasti aina pyöräilyn 140 km kohtaan saakka. Pyöräosuuden jälkeen tullessani vaihtoalueella järjestäjän puolelta multa kysyttiin pystynkö jatkamaan kisaa. Vastasin lyhyesti: Maaliin tullaan. Siitä sitten taistellen maaliin huolimatta matkan aikana olleista kovista jalkapohjakivuista ja focuksen siirtyminen kipuun, jolloin energia- ja nestestrategia jäivät taustalla.

Harmittamaan jäi se, että ilman kipuja olisi voinut kisata vähintäänkin 2.sijasta. EM-pronssin kävin ylpeänä ottamassa vastaan sinivalkoisissa värissä.

Kisan jälkeen palauttelua ennen uuden kauden alkamista. Se vaan ei oikein koskaan lähtenyt täysipainoisesti käyntiin. Juoksu oli todella satunnaista. Välillä pystyin juoksemaan hetken, useimmiten juoksu jäi pariin askeleeseen. Kantapäässä oli vihlovaa kipua. Hieroja koetti eri tavoin, vinkein ja ohjeiden avulla ymmärtää mikä aiheuttaa kipua ympäri kantapäätä. Kävin urheilufyssarilla, jolta sain apua, mutta nekään ohjeet eivät vieneet kipuja pois, vaikka hetkeksi hellitti.

Vuosi 2024

Tammikuussa 2024 menin lääkäriin, kun mikään ei auttanut. Kävin työpaikan kautta yksityisellä lääkärikeskuksessa. Valitettavasti vastaanotto oli - voisinko sanoa, että jopa ylimielistä. No ainakin sen oli vähättelevää. Eka lääkäri laittoi kortsinopiikin kipeimpään kohtaan. Koska en onnistunut saamaan aikaa samalle lääkärille niin menin toisella, mutta edelleen olin saman lääkärikeskuksen asiakas. Hän lähetti rötgeniin kertomatta mulle mitä etsitään. Röntgenhoitaja sitten sanoi, että julkisella puolella kun epäillään nivelrikkoa, niin kuvataan myös kädet. Olin yllättänyt. 

Kuvat tulivat ja sain lähettiin työfyssarille, joka ei varmasti pysty upoamaan penkille yhtään syvemmälle mitä oli uppoutunut mun astuessa sisään. Totesi heti alkuun, ettei ymmärrä miksi olen hänen luonaan, kun olen käynyt jo urheilufyssarilla. Lääkäri lähetti. Katsottiin muutamat pohjetta vahvistavia liikkeitä ja lasku työnantajalle. Fyssari lähetti takaisin lääkärille ja sieltä lähete ortopedille, joka on nimenomaan perehtynyt nilkan ja jalkaterän ongelmiin. Olin maks 5 min hänen vastaanotolla. Tunnisteli mun jalkapohjan todeten, ettei kyseessä ole plantraariafaksia ja ohjasi urheilufyssarille. Edelleen saman lääkärikeskuksen asiakkaana. 

Urheilufyssarilla oli aitoa halua perehtyä mun vaivoihin ja antoi hyviä ohjeita. Kävi jopa tarkasti läpi kaikki liikkeet. Valitettavasti en osannut yhdistää liikkeitä mun vaivoihin enkä saanut tietoa siitä kuinka pitkään liikkeitä tulee tehdä ennen kuin mitään kehitystä alkaa näkymään. 

Toukokuussa osallistuin jälleen Challengen Championship -kisaan tietämättä pystynkö juoksemaan yhtään askelta. Tiesin, että pystyisin uimaan mikäli vesi on enemmän kuin + 13 astetta ja pyörällä varmastikin pääsisin aikarajan sisällä T2:lle, vaikka en pystynyt laittamaan yhtään painetta jalkaan. Mutta juoksu. Siitä ei todellakaan ollut mitään käsitystä. Kiitos kaverille, joka oli ostanut itselleen liian pienet hiilikuitukengät, jotka sain todella edulliseen hintaan. Kenkien avulla pystyin juoksemaan puolimaran ja pääsin maaliin. Kisan jälkeen en sitten pystynyt ottamaan yhtään askelta kivuitta. Hieroja oli jo ennen kisaa ehdottanut, että kävisin ultraamassa jalkani. Samanlaista kipua kun oli molemmissa, mutta ei koskaan yhtä aikaa molemmissa. En pystynyt edellenkään kohdistamaan kipua selkeästi yhteen kohtaan.

Kesäkuun alkupuolelle osteopaatille, joka otti mun kivut tosissaan ja hänellä oli aito halu perehtyä tilanteeseen. Käytiin läpi röntgenkuvat, lausunnot, taustat ja miten mä tunnen kipua. Sitten ultrattiin, kilautti ortopedi/kirurgikaverilleen. Kuuntelen vierestä puhelua. Sain ajan tälle ortopedille heinäkuun puolelle. Osteopaatilta tuli vahva suositus jättää juoksut tauolle. Kisakausi oli sitten siinä. 

Heinäkuussa ennen kesälomaani ajoin Porvooseen. Siellä tapasin tämän ortopedin, joka kävi tapaukseni läpi, tutki ja sanoi, ettei tilanne vaikuta niin pahalta kuin mitä aluperin oli ajatellut. Ehdotti magneettikuvien ottamista molemmista kantapäistä ja oikean jalan jalkaterästä. Kyseessä oli perjantaipäivä ja jo lounasaika. Lääkäri jäisi myös kesälomalle ja toivoi mun pääseväni magneettiin vielä samana päivänä. En tiedä millaisia lahjuksia hän lupasi rötgenhoitajalle, mutta kuvien ottaminen onnistui vielä samana päivänä. 

Lomien jälkeen lääkäri soitti kuvista ja juteltiin pitkään eri vaihtoehdoista, riskeistä ja tavoitteista. Jäin miettimään asiaa, selvittelin vakuutusyhtiön kanssa mitä vakuutukseni korvaa ja mitä ei. Kävin osteopaatilla uudestaan. Keskusteltiin ortopedin näkemyksistä, miksi ja mistä olen haglundin kantapään saanut. Hän toisti samaa asiaa kuin ortopedi. Mulla haglundin kantapää on rakenteellinen, jota en ole millään tavalla itse aiheuttanut. Luukasvaama hiertää akilleksen kiinnityskohtaa. Kun on tarpeeksi kauan päässyt hankaamaan, niin on syntynyt tulehdusta ja kalkkeutumaa. Lisäksi ultrassa ja magneettikuvissa näkyi jänteen vaurioitumista. 

Päädyin oikean jalan leikkaukseen. Välillä ehdin tulemaan jo toisiin aatoksiin. Viikkoa ennen leikkausta kävin juoksemassa ekan kerran kolmeen kuukauteen. Eka kerta meni loistavasti. Juoksin muutamia satoja metrejä hymy huulilla. Ei ollut mitään kipuja. Kaksi päivää myöhemmin kävin radalla juoksemassa 5x 1 km vetoja 200m palautuksilla. Ja sen jälkeen en sitten enää pystynytkään ottamaan yhtään juoksuaskelta ilman kipuja. Myös varvas oli kipuillut pitkin kesää. Olin valmis leikkaukseen ja luottamaan täysin kirurgiin.