Ryhmässä, kaverin kanssa vai yksin?

Toiset tykkäävät treenata yksin oman aikataulunsa mukaisesti, kun taas toisille on tärkeää löytää sopiva ryhmä tai treenikaveri lähes jokaiseen treeniin. Jokaisen tulee itse miettiä millainen liikkuja on, ja mitä haluaa harjoittelulta.  Tässäkään ei ole yhtä oikeaa vastausta eikä yhtä oikeaa tapaa. Kummallekin - ryhmässä ja yksin - tehdyille treeneille on oma aikansa ja paikkansa.

Alussa välttelin ryhmätreenejä oman hitauteni vuoksi, koska en halunnut olla se, jota muut joutuvat aina odottamaan. Ryhmässä treenaamisen etuina olisi kuitenkin saada itsestään enemmän irti kuin yksin treenatessa. Toisaalta ryhmässä treenatessa saattaa oman kehon kuuntelu jäädä taka-alalle. Nykyisin huomaan hakeutuvani mieluummin treenaamaan yksin kuin ryhmässä, jotta saan tehtyä oman treenin sen pituisena ja sellaisilla tehoilla, kun se ohjelmassa lukee. Ryhmätreenit ovat suunniteltu ryhmälle, ei yksittäiselle liikkujalle, kun vastaavasti oma ohjelma on suunniteltu minun tavoitteideni ja tasoni mukaisesti.

Nautin suunnattomasti uintiystävien kanssa tehdyistä treeneistä ja ne ovat itselleni myös sosiaalisesti erittäin tärkeitä. Heidän läsnäolo ja tsemppaaminen ovat kuin piste i:n päällä. Toki näissä treeneissä teemme minun ohjelman. Vaikka itsekkäistä syistä teemme minun ohjelman, niin uskon meidän kaikkien kuitenkin voittavan tässä. Itse saan uintiseuraa, ja he saavat loistavia uintitreenejä. Puhumattakaan uintitreenien jälkeisistä ruokailuista.

Kaipaan treenikaveriani, jonka kanssa treenattiin yhdessä useampi vuosi. Emme treenanneet yhdessä päivittäin eikä edes viikottain. Mutta kävimme välillä tekemässä yhdessä pidempiä juoksulenkkejä ja kesäisin teimme monet pitkät pyörälenkit yhdessä. Hänen peesissä mm pyöräilyni kehittyi. Häntä on kiittäminen triathlonharrastuksestani sekä osallistumisesta erilaisiin pyörätapahtumiin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Yksin ei tule osallistuttua esim pyöräilytapahtumiin. Parasta yhdessä treenaamisessa on yhteisten kokemuksien jakaminen ja kaveri, jonka kanssa jakaa ajatuksia treeneistä, treenaamista ja kisoista.

Kesällä tulee maantiellä vietettyä useita tunteja pitkien pyörälenkkien merkeissä, niin onhan kampiakselin pyörittäminen miellyttävempää muutaman hyvän ystävän seurassa kuin yksin. Se mitä kaipaan yhdessä treenamisesta on yhteisten kokemuksien jakaminen ja kaveri, jonka kanssa jakaa ajatuksia treeneistä, treenaamista ja kisoista.

Harjoitteleminen ryhmässä riippumatta ryhmän koosta on oma viehätyksensä. Lisäksi ihmisellä on tarve tuntea kuuluvansa johonkin ryhmään. Senpä vuoksi olen pyrkinyt kerran viikossa järjestämään ns yhteistreenin pienen porukan kesken. Olemme käyneet yhdessä tekemässä rappustreeniä, sauvarinteessä, hyppytreeniä jne. Jokainen kerta on ollut antoisa ja palkitseva.

Välillä haikailen kiinteän porukan tai treenikaverin perään, keiden/kenen kanssa voisi treenata lähes jokaisen treenin. Kesän jälkeen harkitsin osallistumista yhteisiin juoksutreeneihin Helsingin päässä, mutta tarkemmin harkittuani ja parin keskustelun jälkeen ne eivät tuntuneet järkeviltä ajankäytön kannalta. Kokeilin myös - jälleen kerran - uintia mastersryhmässä. Muutaman kerran jälkeen tulin siihen lopputulemaan, että vaikka treenit olivat hyviä, niin se ei ollut itselleni se paras vaihtoehto. Taustalla on halu tehdä mahdollisimman paljon niitä treenejä, jotka ovat juuri minulle suunniteltuja ja tehdä ne mahdollisimman hyvin.

Sopivan treenikaverin löytäminen ei myöskään ole ihan mutkaton juttu. Itselleni on tärkeää, ettei treenikaveri tai ylipätään kukaan tarraudu minuun kiinni tai vaadi sitoutumista treenata aina yhdessä. Niiden lisäksi, että kaverin olisi hyvä olla samankaltaisia tavoitteita, vauhtien olisi hyvä edes peruslenkeillä kohdata, niin myös kemioiden tulisi kohdata riittävällä tasolla. Itse koen itseni onnekkaaksi saadessani seuraa erilaisista ihmisistä. Toisten kanssa vauhdit täsmäävät altaassa, kun taas toisten kanssa maantiellä. Tuntien itseni tiedän, ettei minusta ole treenamaan aina saman ihmisen kanssa.

Yhden kanssa on vielä melko helppo sopia aikatauluista, mutta mitä useamman kanssa yrittää saada aikatauluja sopimaan, niin saattaa pian olla tilanteessa, jossa koordinoimiseen saa kulumaan lähes yhtä paljon aikaa kuin itse treeniin. Sopiessani treenejä itseni kanssa, minun ei tarvitse huolehtia muiden aikatauluista eikä tuntea huonoa omaatuntoa. Huolimatta siitä, että ns ruuhkavuodet ovat taakse jäänyttä elämää, niin treenaaminen yhdistettynä töihin ja normaali elämään vaatii silti joustavuutta. Työpäivät vaihtelevat ja välillä tulee pitkiä päiviä, jolloin joko treeniä on lyhennettävä tai jätettävä kokonaan väliin. Välillä tulee muuta yllättävää, jonka vuoksi on syytä joustaa aikatauluissa.

Yksin treenaminen mahdollistaa paremmin keskittyä omaan treeniin ilman kavereiden houkutuksia mennä kovempaa tai tehdä vielä yksi kierros tai jatkaa vielä tunti tai skipata koko treeni. Tosin vielä tuota viimeistä vaihtoehtoja ei ole kuin pari kertaa tullut eteen näiden seitsemän vuoden aikana.

Aika, jonka vietän treenatessa, on minun omaa laatuaikaani. Aikaa, jolloin voin keskittyä omaan tekemiseen, omiin ajatuksiini ja joko hiljaisuuteen vedessä tai kuivalla maalla laittaa korviin soimaan oman musiikkimakuni mukaisia biisejä tai aistia ympärillä olevaa luontoa.

Kuva: Kunnon Kuvaaja Oy