7.6.2016

Avovesiuinti

Halliuintikausi on vaihtunut avovesiuintikauteen. Nyt uimaan pääsee silloin kuin se itselleen parhaiten sopii ja aina on tilaa uida. On vapaus uida juuri niin kuin itse haluaa ja niin pitkään kuin haluaa. Ei ole veden roiskinnasta kiukkuvia vesijuoksijoita eikä ranteesta kiinni ottajia kesken ohitustilanteen. Saa nauttia Suomen kesästä, veden mahdollistamasta rauhasta ja siitä painottomuuden tunteesta, jonka vesi tarjoaa. 


Itse nautin vedessä olemisesta. En osaa pelätä vettä elementtinä, mutta kunnioitan sitä suuresti enkä lähde uhmaamaan veden voimaan tai muutenkaan luonnon voimia. Vaikka vettä itsessään en ole koskaan osannut pelätä, niin vedessä olevat tai sitä ympäröivät asiat saavat kyllä mielikuvitukseni liikkeelle. Siellä on kasvillisuutta, joka takertuu käsiin ja jalkoihin, on kaatuneita puunrunkoja, lokkien pesimispaikkoja, sukeltajia. Ei ole kerta eikä kaksi ettenkö olisi jotain asiaa pelästynyt. Olen pelästynyt jopa oman käteni aiheuttamaa varjoa. 

Ymmärrän hyvin ihmisiä, joilla on vettä kohtaa suorastaan pelkoa. Olen myös auttanut ylittämään vesipelon siinä määrin, että henkilö kykenee tänä päivänä uimaan avovedessä 1.5 km. Mielestäni pelko on aina todellinen, henkilökohtainen, jota ei tule väheksyä. Pelosta pois pääsemiseen ei ole oikotietä. Se vaatii aikaa, turvallisuuden tunnetta ja luottamusta.

Senpä vuoksi opettaessani tai ohjeistaessani uintia, koetan tuoda esille, että uiminen on kellumista. Vedessä ollaan rennosti, nauttien veden tuomasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Joskus jopa kehotan tekemään veden kanssa sinun kaupat. Luottamus itseensä ei riitä, tulee luottaa myös veteen. Vesi kannattelee, jos siihen luottaa ilman pelkoa ja jännitystä. Veden kanssa tehdään yhteistyötä, jossa uimari ohjaa ja säätelee vauhtia, vesi kannattelee rentoa uimaria. 

On hyvä muistaa, että ihmisen keuhkoihin, jotka toimivat kellukkeina, mahtuu noin kuusi litraa kevyttä ilmaa. Riippumatta rasvaprosentista, ihminen pystyy yleensä kellumaan vetämällä keuhkot täyteen ilmaa ja rentoutumalla.

Toinen muistettava seikka on maan vetovoima, joka vetää uimaria alas ja veden nosto työntää ylös. Nämä voimat vaikuttavat eri pisteeseen uimarissa. Alaspäin sojoittavat varpaat toimivat magneetin tavoin vetäen jalkoja alapäin. Ylävartalo nousee ylös. Seistessä ihmisen painopiste sijaitsee jossain navan korkeudella. Siirrettäessä uinnissa painopiste navasta rintakehään, edellytykset kellumiseen parantuvat.

Itse olen sitä mieltä, opetettuani uintia vuodesta -80, ilman rentoutta ja luottamusta veteen ei tule koskaan saamaan täyttä uintipotentiaaliaan esille. Niin kauan kuin uinnista puuttuu rentous ja rytmi, on se enemmän tai vähemmän kamppailua päästä altaan päädystä päätyyn tai takaisin rantaan. 

Avovesiuinnissa märkäpuku helpottaa kellumista ja luo turvallisuutta, mutta kannustan opettelemaan uimaan ilman märkäpukua ja muita apuvälineitä. Kun osaa perusteet - kellumisen ja rentouden - muut  kohdat loksahtavat paikoilleen eikä tarvitse kisapaikalla jännittää minkä luvun kisajärjestäjät kirjaavat veden lämmöksi. Jopa Suomessa järvivesien lämpötilat ovat olleet niin korkeat, ettei märkäpukua ole saanut käyttää sm-tason kisoissa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)