Vuoden 2014 Trikausi päättyi Kalmarin IM-kisaan

Vuosi sitten silkasta hulluudesta ja yllytettynä ilmoittauduin Kalmarin IM:n tietäen jo tuolloin, että maaliin pääsy tulee olemaan jo iso saavutus. Tuolloin pakaraperäinen iskiasoireyhtymä oli pahimmillaan enkä pystynyt kävelemään, puhuttamattakaan juoksusta tai pyöräilystä. Syksyllä juoksut olivat alivauhtisia hölkkälenkkejä, sillä kovempi rasitus sai aikaan hermosärkyä. Samoin teki kaikki lihaskuntoharjoitteet alaraajoille. Tammi-helmikuussa iskias edelleen oireili, jolloin yllättävästi mm. vauhdikas uinti oli haastavaa. Vartalonkierto ja potkut tuntuivat ilkeitä aiheuttaen särkyä. Peruuttaminen kävi mielessä useamman kerran. Vielä kesäkuussa  saatuani viestin mahdollisuudesta siirtää osallistuminen toiseen kisaan, harkitsin vakaasti osallistumisen siirtämistä.

Joroisten jälkeen ehdin tehdä muutamia onnistuneita pitkiä treenejä, joiden jälkeen fiilis oli erinomainen. Erityisen tyytyväinen oli 30 km juoksulenkkiin, joka meni aivan nappiin. Huonona juoksijan tuo lenkki oli itselleni henkisesti tärkeä. Luottamus maratonin läpimenoon kasvoi.

Olin tehnyt itselleni suunnitelman kuinka päästä maaliin Kalmarissa. Uinti kevyen rennosti aivan alusta lähtien. Pyöräily mukavaa matkavauhtia, jolloin aika pitäisi olla n 6:15-6:20. Maratonin suunnittelin juoksevani hitaasti niin, että hölköttelen huoltovälit. Huoltopisteet kävelen nauttien nestettä ja energiaa. Päätavoitteeni olisi vain päästä maaliin. Tiedän monien ajattelevan, että miksi lähteä merta edemmäksi kalaan suorittamaan IM, jos tavoite on vaan päästä maaliin. Mulla jo tuo maaliin pääsy olisi iso asia ja halusin tehdä sen helpolla reitillä yleisön kannustamana. Vuonna 2011 jouduin keskeyttämään ITU:n pitkän matkan kisan turpoamisen vuoksi. Kyseessä ei ole ollut mikään lievä vatsan turpoaminen, vaan turvoin niin pahasti, että se vaikeutti hengitystä ja puhumista. Tuolloin ensiavussa sain adrenaalipiikin käteen.

Iltalähtö Turusta osoittauttui erinomaiseksi valinnaksi. Tavoistamme poiketen meillä oli ruhtinaallisesti aikaa, joten ehdimme jaloitella hyvän aikaa linnan alueella. Laivalle illallisen jälkeen nukkumaan, aamiaisen jälkeen suoraan maantielle.

Tukholmasta lähdettyämme pysähdyimme kahteen eri otteeseen. Ensimmäinen pysähdys oli idyllisessä kahvila-ravintolassa, jossa nautimme kahvit ja toinen pysähdys oli lähellä Kalmaria, jossa söimme lounaan. Molemmat paikat olivat erinomaisia valintoja.

Kalmariin saavuttiin auringon paisteessa:

Yövyimme Rasta-nimisessä hotellissa. Voin lämpöisesti suositella tätä majoitusta. Hinta-laatu -suhde oli mielestäni loistava.

Kalmarin linna

Olemmalla hyvissä ajoin Kalmarisssa ja ajoimme suoraan Expo-alueelle rekisteröitymään. Expo-alue oli yllättävän pieni, mutta siitä huolimatta houkutuksia oli riittämiin. Itselleni lähti mukaan korvatulpat, liimaa (perjantaiaamuna vetäessäni märkäpukua päälle, huomasin puvussa olevan muutama iso kieleenpalki. Eikä yhtään harmittanut :(. Kolmesti päällä ollut puku ja mitä ilmeisemmin Joroisilla onnistunut jo rikkomaan sitä.), muutama energiageeli, Ironmanpipo ja -huppari.

Illalla osallistuimme kisainfoon. Puolet ajasta oli enemmänkin hyvää showta ja puolet itse asiaa.

Samassa yhteydessä muistettiin heinäkuussa onnettomuudessa surmansa saanuttu Lena Karlssonia ja toivottiin jokaisen kisaavan hymyillen kunnioittaen Lenan muistoa, jonka piti osallistua lauantaina kisaan.

Seuraavana aamuna kello soi jälleen aikaisin. Perjantaiaamuna oli ainoa tilaisuus käydä tutustumassa osaan uintireitistä ja itselleni oli tärkeää päästä veteen edes hetkeksi. Vesi ei maistunut suolaiselta, kasvillisisuutta ei juurikaan ollut tuossa kohdassa ja vesi oli lämmintä. Uinti tuntui todella hyvältä.

Aamupalan ja aamupäikkärien jälkeen lähdin viemään tavaroita vaihtoalueelle.

Päivällisen jälkeen sitten tapahtui se mitä olin pelännyt. Vatsa turposi. Vuosi sitten se turposi samalla tavalla Joroisilla, mutta starttiin mennessä tilanne oli jo rauhoittunut, joten koetin olla panikoimatta.

Vaikka kävimme ajoissa nukkumaan, niin uni ei tullut. Olin saanut nukutuksi reilut 3 tuntia ennen herätystä, joka oli 3:45. Aamupala ei maistunut. Se suorastaan tökki. Vatsa oli pinkeä, joka ei yhtään auttanut keskittymistä.

Vaihtoalueella olin hyvissä ajoin ja pääsinkin sieltä pois ennen pahimpaa ruuhkaa. Pieni lämmittely ja vartin verran lepoa ennen siirtymistä rannalle.

Aamulla arvoin lähtöryhmää 1.05 ja 1.15 välillä. Oli yllättävän vaikea arvioida omaa vauhtia, sillä rata oli melkoisen kiemurteleva ja tavoitteeni oli saada uinnista hyvä verra päivän koetukseen. Uintiaikani ei kuitenkaan olisi ratkaiseva kokonaisajassa. Niimpä päädyin siihen tulokseen, että todennäköisesti rennolla uinnilla uisin n tunti kymmenen minuuttia tuota matkaa.

Uinti meni rennon kevyesti alusta loppuun. En pitänyt kiirettä. Toisaalta yllätyin ruuhkista, joita oli aika ajoin koko matkalla. Toisaalta taas sain uida melko hyvin yksin, kun maltoin etsiä omaa uintiväylääni. Muutama roikkuja jaloissa oli, mutta niistä pääsin helpostis eroon. Ja itse sain pari mojovaa potkua kehooni. Onneksi en kuitenkaan kasvoihin. Uintiin kulutin sen noin 1h 10min. Eli ihan nappiin meni uinti.

Vaihtoalueella en pitänyt kiirettä. Kuivasin jalat ja laitoin sukat jalkaan sekä otin geeliä veden kanssa. Pyörä lähti liikkeelle ihan ok. Ei mitään suurta vauhdin hurmaa, mutta ei onneksi mitään suurempaa takkuisuuttakaan.

Pyöräreitin varrella oli monenlaista kannustaa. Väkisinkin tuli hymy kasvoille, kun katseli kannustajien kattilaorkestereita ja osa oli tullut tienvarteen aamupalalle. Reitti oli mielestäni miellyttävä, mutta saaren puuttomuudesta olin saanut varoituksia. Jos tuulee, niin saarella ei ole tuulensuojaa. Pahin kohta itselleni oli saaren halki kulkeva tienosuus. Suoraa tietä aukealla alueella n 8-10km. Ja vastatuuli. Harmitti, että hyviä letkoja meni ohitseni, joiden kyyttin oma vauhti ei riitänyt sillä peesivalvojat eivät näköjään näitä suuremmin hajoittaneet eli etäisyys edellä olevaan oli riittävä. Tuo 10m etäisyys olisi kuitenkin tuonut jonkun verran apua. Nuo kilometrit olivat todella raskaita ja vauhti tippui. Seuraava kova kohti oli sillan ylitys. Nousua ja tuulta. Tuo osuus meni kuitenkin huomattavasti helpommin. Tämän jälkeen ei oikeastaan mitään ihmeellisempiä haasteita maastollisesti ollut.

Peesivalvontaa oli ja itse sain kerran kehoituksen laittaa vauhtia ohitukseen ja kerran kehoituksen jättäytyä enemmän edellä olevasta. Jonkun matkaa tulin erään miehen perässä pitäen kyllä reilusti välimatkaa, mutta päästämättä häntä karkkaamaan. Saaressa kävin kahdesti vessassa, jota pidin vielä ihan normaalina. Olin kuitenkin juonut sekä vettä ja urheilujuomaa tasaisesti. Ja etenkin vettä olin juonut pyrkien helpottamaan hiilareiden imeytymistä. Siitä huolimatta vatsan turvotus oli pahentunut. Mantereen puolella kylmä sadekuuro yllätti ja kasteli päästä varpaisiin ja toivoin kuuron olevan paikallinen ja erittäin lyhyt. Pidempi sadekuuro olisi kylmettänyt jalat enkä olisi ollut enää ollenkaan varma miten selviän juoksusta. Pyöräilyyn sain kulumaan lähes 6h 30min. Hiukan pidempään kuin olin arvioinut. Siitä huolimatta olin mielestäni hyvässä vauhdissa ottaen huomioon, että edessä oli vielä elämäni ensimmäinen maraton.

Juoksu lähti käyntiin samalla tavalla kuin puolikkaallekin. Jaloissa toki tuntui pyöräily, mutta ei sen enempää kuin 90 km jälkeenkään. Selkä oli sitten eri asia. Jokainen askel tuntui alaselässä. Lähdin rauhallisesti liikkeelle pitäen hölkkävauhtia yllä. Kiire ei olisi. Pääasia oli edelleen päästä maaliin hengissä hölkäten rauhallisesti.

Juoksureitti kulki osittain Kalmarin keskustan läpi, ohi ravintoloiden ja kahviloiden, osittain kierrettiin rauhallista ulkoilureittiä. Juoksureitti kierrettiin kolmesti ja lähes koko reitin varrella oli ihmisiä kannustamassa heja-huudoin ja musiikin tahdissa luoden suuren urheilujuhlan tunnelmaa. Suomalaiset kannustivat toisinaan, osa jopa nimellä. Viimeisillä kilometreillä katsojat toivottivat tervetulleeksi uudelleen ensi vuonna. Ilman ihmisten kannustamista matkan teko olisi ollut vielä tuskaisempaa. Tiesin, että ruotsalaiset osaavat kannustaa, mutta silti kannustuksien määrä, yläfemmat ja kokonaistunnelma yllättivät. Ja juuri näiden takia valitsin Ruotsin ja olin valmis maksamaan suuren summan tästä kokemuksesta.

Tässä kuvassa näkyy hyvin kuinka pinkeä
mun vatsa on. Turvotus on melkoinen :(

Neljän kilometrin kohdalla vatsa veti täysin ripulille. Suunnitelmani hölkätä huoltopisteeltä huoltopisteelle nauttien nestettä ja energiaa, muuttui siirtymiseksi vessasta vessaan. Kaikki mitä laitoin suuhuni edellisellä huoltopisteellä halusi tulla ulos jo muutaman sadan metrin päässä. Olin varmaankin jossain 23 km kohdalla, kun istuessani bajamajassa silmäluomet painoivat ja noustessa ylös tunsien lievää huimausta. Voimat alkoivat olemaan lopussa. Henkistä kanttia oli kuitenkin vaikka muille jakaa. Maaliin tulen, kun tänne asti on tultu. Vatsan turpoaminen oli jo sen verran voimakas, että pienikin vauhdin nosto aiheutti yskimistä. Olisin halunnut päästä edes 30 km kohdalle hölkäten, mutta mun oli luovuttava tuosta tavoitteestani ja aloitettava kävely. En tekisi samaa virhettä kuin 2011 Tampereella, jolloin mulla oli samat oireet jo pyöräilyosuudella ja  koetin puristaa itsestäni tehoja irti. Ensimmäiset kilometrit kävellen menivät hitaasti - laahustaen - kunnes huoltopisteen jälkeen kaksi miestä ohitti mut kävellen. Päätin pysyä heidän takana seuraavalla huoltopisteelle asti. Pian he ottivat mut mukaan keskusteluihin ja neuvoivat ottamaan seuraavalla huoltopisteellä colaa ja sipsejä.  Matka taittui huomattavasti mukavemmin ja ripeämmin kolmistaan. Juteltiin ja pidettiin reipasta kävelyvauhtia yllä. Seuraavalla huoltopisteellä luonto kutsui, mutta en halunnut jättäytyä näistä herroista yhtään. Heidän seura olisi mulle tärkeää aivan loppuun asti. Vessaan menisin aivan viimeisen pakon edessä.

Yleisö maalialueella

Miehet antoivat myös ohjeeksi juosta maalisuora ja mahdollisuuksien mukaan aloittaa juokseminen tultuamme keskustaan, jossa ihmiset ovat kannustamassa kosketus etäisyydellä. Tuossa vaiheessa juokseminen tuntui varsin epätodennäköiseltä. Lupasin kuitenkin tehdä parhaani. Saatuamme ranteisiimme vihreät lenkit tuuletimme - tätä on odotettu! Tässä kohtaan toinen miehistä päätti lähteä juoksemaan. Käteltiin ja kiiteltiin seurasta. Saavuttuamme väkijoukon keskelle, toinenkin miehistä kätteli ja kiitti seurasta. Lähdin välittömästi hänen peesiin. Oliko sitten kävely tehnyt tehtävänsä vai kannustus, mutta pystyin ottamaan juoksunomaisia askelia. Se fiilis, kun juokset väkijoukon lävitse, joka kannustaa kuin olisit koko kisan voittaja ja heittävät yläfemmaa, on jotain sellaista, jota on vaikea kuvailla. Se pitää kokea itse.

Maalisuoralla yläfemma kuuluttajan kanssa ja kuulutus: You are an IRONMAN!

"Race with the smile!"

I DID IT!

Ja siihen ne juoksu- ja helpot kävelyaskeleet sitten jäivätkin. 

 Tahdon voimalla, sitkeydellä ja periksiantamattomuudella saavutettu:

Palautuminen on toki lähtenyt käyntiin, mutta ripulointi ja turvonnut vatsa vielä kolme päivää kisan jälkeen ei välttämättä ollut sitä mitä odotin. Alaselkä on edelleen kipeä eikä oikein pidä eteentaivutuksista taikka kurottautumisesta. Kävellä jo pystyn melko normaalisti.

Tullessani Kalmariin sain ohjeeksi olla sanomatta ei koskaan ennen kuin on kuusi päivää mennyt kisasta. Vielä eilen olin vahvasti sitä mieltä, että ei enää ikäni eikä koskaan. Mutta kisasta onkin kulunut vasta neljä päivää ;).

Kiitos kaikille mukana elänneille. Oli aivan mieletön fiilis selata facebookin päivityksiä lauantain osalta. Siellä oli tsemppitoivotuksia ja jaksamisviestejä tullut pitkin päivää. Sunnuntaina sain jopa excelin, jossa oli väliaikojen perusteella ennustettu loppuaika. Siinä näkyi hyvin kuinka puolessa välissä juoksuosuutta hirtti kiinni. Kiitos aviomiehelleni ja Katjalle tuesta, kannustuksesta ja uskomisesta muhun.