2.3.2012

Tilastotietoa ja pohdintaa


Muutamissa blogeissa on laitettu treenitunnit esille ja vertailtu niitä edellisen vuoden vastaavaan aikaan.  Niinpä itsekin innostuin tuosta ja löysin treenit.net:n sivuilta tilastot.  Huonosti on tullut tutustuttua treenit. net –palveluun. Toista vuotta jo merkkailen treenejäni sinne ja vasta nyt klikkaa tilastot -välilehteä.

Viime kevät oli työrintamalla melkoisen stressaavaa ja työpäivät venyivät lähes poikkeuksetta 10 tuntiin. Tuon päälle tuli vielä työmatkat. Se selityksistä. Tilastot kertovat seuraavaa: Viime vuoden helmikuussa treenitunteja oli kerääntynyt 28,5 tuntia. Tämän vuoden helmikuussa treenitunteja tuli 50. Tämän vuoden luvuista saattaa puuttua joku lyhyt lenkki tai salitreeni, joita en ole raportoinut valmentajalle.

Vertaillessa kuinka tuo 50 tuntia on jakaantunut eri lajien välillä, niin juoksuun ja spindeen olen kuluttanut eniten aikaan, uintiin vähiten. Ainoastaan hiukan yli 7 tuntia. Mukaan mahtuu toki myös lihashuoltoa, salitreeniä ja tekniikkaharjoittelua. Uintiin ei ole laitettu juurikaan aikaa aivan siitä syystä, että se on ollut vahvin lajini. Kerran viikossa on ollut tavoitteena pulahtaa veteen. Mutta totuus on, ettei kehitystä tapahtu ilman treeniä. Uskon, että kehitystä alkaa tapahtua uinnissa, kun pääsen treenaamaan itseäni nopeampien kanssa. Aina treeneissä en saa naisista itselleni sopii vastusta, sillä naisia on ainoastaan muutama. Mutta aina voin ottaa tavoitteen pysyä käsivedon tai kaksi viereisellä radalla uivien miesten rinnalla. Kaikki mastersryhmän uimarit (naiset ja miehet) ovat entisiä kilpauimareita ja uineet ties kuinka monta vuotta. Ja sitten mä tulin sinne, joka on uinut tunnin viikossa parin viimeisen vuoden aikana. Ei ihme, jos he karvaavat minulta, kun lähdetään uimaan kakkostasoa kovempaa.

Eilen treenin jälkeen infrapunasaunassa ikäiseni naiset keskustelivat kuntoutuslomista. Pääsinkö minäkin viikoksi Vierumäelle kuntoutukseen? Pakko myöntää, että tunsin itseni hiukan erilaiseksi aikuiseksi. Tuskin mikään lääkäri – paitsi korkeintaan psykiatri – antaisi minulle puoltavaa lausuntoa osallistua KELAn korvaamalle kuntoutuslomalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)