9.2.2011

Uusi treeniviikko

Sunnuntaina suunnistin Lahteen hakemaan jättämäni tavarat, tapaamaan lapsuuden ystävääni, ostamaan hautajaisvaatteita. Illalla ehdin pumpiin, jonka jälkeen tein tunnin juoksun. Treenit menivät hyvin, mutta vajaan puolen tunnin päästä aloin palelemaan ja kuume nousi nopeasti. Ei siinä muu auttanut kun peruuttaa maanantain palaverit ja sairastaa maanantai. Koko päivän maattua selkä oikutteli tiistaiaamuna. Kuume laski yhtä nopeasti kuin oli tullut. Tiistaina kuumeesta ei ollut mitään tietoa. 

Tiistaina uskaltauduin tekemään normi treenit, tosin tarkkailin sykkeitäni ja yleistä oloa. Mikään ei viitannut siihen, että olisi pitänyt hellittää tai jopa keskeyttää. 

Ennen kuin pääsin tiistain treeneihin, oli selvittävä peilikirkkaasta moottoritiestä. Stadissa oli vesikeli, joka muuttui jääksi kehä III jälkeen. Loppumatka meni jännittäessä, sykkeiden pomppiessa ja pitäessä auto tiellä. Spindestä myöhästyin muutaman minuutin, mutta treenikaveri oli varannut mulle pyörän. Pyörän päältä juoksumatolle. Juoksu oli kevyttä ja sykkeet pysyivät juuri oikealla tasolla. Treeni illan päätti uintitreeni, johon olin valinnut ohjelmaksi vauhtileikittelyn. Treenit päätin 2x100m perhosteluun. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)