Ensimmäiset viikot uintijaksoa ovat rankimmat

Mieletön triathlonkesä on vaihtunut lyhyen lepojakson jälkeen uintijaksoon. Idea päivittää blogia lähti tämän päivän viestittelystä valmentajan kanssa. Mulla on tapana kirjoittaa palaute treenistä mahdollisimman nopeasti treenin jälkeen.  Laitan miten olen päässyt treenin toteuttamaan, miltä se on tuntunut ja mahdolliset syyt treenin lyhentämiseen / muuttumiseen.  Usein palautteen kirjoittaminen tapahtui heti treenin jälkeen, ilman pienintäkään sensuuria. Tänä aamuna tuli laitettu uintitestin tuloksen liitteeksi uintikisoissa uidut ajat sekä  "onneksi huomenna ei ole uintia" sekä "on tää wanna-be uimarina oleminen kovaa hommaa".

Palautteesta sai sen kuvan, että olisin ollut erityisen pettynyt uintitestin tulokseen. Itse asiassa olin ihan tyytyväinen, mutta uidessani testiä ehdin miettimään monenlaista. Ja yksi monista ajatuksista oli se, miten ihmeessä olen joskus jaksanut uida 6x viikossa ja jenkkivuoden aikana 11x viikossa. Nyt 4- 5x kertaa viikossa tuntuu hurjan paljolta. No, onhan noiden vuosien  jälkeen muutama ikäryppy tullut silmäkulmaan. Ja nämä ajatukset olivat sitten päällimmäisenä mielessä kirjoittaessani palautetta.

Triathlonkaudella olen uinut 1- 2x viikossa ja nyt parin viikon aikana uintimäärä on vähintäänkin tuplaantuneet. Uintimäärän lisääntyminen ei ole tarkoittanut uintitreenitehojen laskua. Kädet ja selkä ovat olleet kovilla. Uintilihakset kyllä adaptoituvat treenimääriin, mutta ei se ihan kivuttomasti käy. Ja sekin on tullut esille palautteissani.

Uinnissa kuitenkin pystyn nopeasti huomaamaan miten tehdyt treenit ovat tehonneet. Ja se, jos mikä on motivoivaa. Ensimmäisellä viikolla kaikki lajit tuntuivat olevan ihan hakusessa ja uinti pelkkää räpiköintiä. Tällä viikolla yllätyin, kun yhdessä perhossarjassa kädet vaan nousivat ylös vedestä. Mitä nyt tämän viikon keskiviikon uinitreeni jäi vajaaksi, kun kädet eivät vaan enää olisi kyennyt viimeiseen vetoon. Mutta onneksi ollaan kuulemma vasta päästy vauhtiin.

Vaikka kuinka  paljon purnaan välillä treeneistä  ja treenien aikana koetan parhaani mukaan lähettää virtuaaliterveisiä, niin yhtään tehtyä treeniä en kadu. Tekemättömiä kylläkin. Nautin siitä, että mut laitetaan välillä etsimään itsestäni sitä tarvittavaa vahvuutta, jolla saan vedettyä treenin läpi.

Ilman täyttä luottamusta valmentajan taitoon ja arviointikykyyn tietää mihin olen oikeasti kykenevä, miten tehdyt treenit ovat kehittäneet / vahvistaneet, niin osa treeneistä jäisi kesken tai niitä tulisi säädeltyä asteen kaksi kevyemmäksi. Luottamus on 100 prosenttinen, vaikka ennen treeniä olenkin saattanut nieleskellä miettien, että Oikeastiko? Juuri nämä treenit, joissa joutuu ns. dig deep tuovat varmuutta siitä, että kroppa pystyy oikeasti menemään reilustikin mukavuusalueen ulkopuolelle. En siis kuole vaikka osa aivoista koettaa välittää moista viestiä.

Olen todella kiitollinen, että olen saanut tehdä ja saan jatkaa yhteistyötä ei vaan huippu valmentajan, mutta myös huippu tyypin kanssa.