Kuuma, kuumempi, Samorin. Osa 2: The Race

Kisapäivää edeltävästä valmistautumisesta on juttua täällä. Tähän kisaan sain siis paikan viime vuoden elokuussa Turun Challenge kisasta.

Kisakausi avattiin Challenge Championship -kisalla, jossa matkoina oli uinti 1.9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Enpä ole koskaan aikaisemmin aloittanut kisakautta näin aikaisin enkä koskaan puolimatkan kisalla.

Kisapäivään herättiin kukonlauluun sään ollessa aurinkoinen ja lämpömittari näytti lähes helle lukemaa.

Kisapaikalle saavuttiin hyvissä ajoin. Rutiinien mukaisesti pussukat paikoilleen, vaihtoalueen läpi juokseminen pariin kertaan ja pyörän renkaisiin ilmaan. Päivän koettelemus ei hirveästi hymyilyttänyt. Ennen reissuun lähtöä olin jo ollut huolissani miten selvitä juoksuosuudesta lämpötilan noustessa 30 asteeseen. Edellisenä päivänä oli ollut jo reilusti yli 30 ja lauantaista povattiin edellistä päivää kuumempaa keliä. Kaikki treenit, poislukien valmistava treeni ennen kisaa, oli tehty kylmässä - jopa rae- ja räntäsateessa. Reitin varrelle ei varjopaikkoja juurikaan olisi enkä yhtään tiennyt miten vatsa toimii näin kuumassa kelissä. Päivää ennen kisaa sain vielä viime hetken ohjeet mitä ja miten paljon olisi hyvä saada energiaa kisan aikana.

Vaikka kisa oli Championship -tason kisa, niin itselleni tämä ei ollut kauden A-kisa. Ohje oli hyvin yksiselitteinen - tämä on kova harjoitus. Uintiin lähdetään maltilla. Loppuaika saa olla pari minuuttia heikompi kuin normi vauhdilla. Pyöräosuudella watit pidetään maltillisena ja kuunnellaan kroppaa. Juoksusta tulee haastava, joten sinne jätetään mahdollisimman paljon paukkuja. Jos juoksu tuntuu hyvältä, niin puolessa välissä saa kiristää. Edellisen päivän kisaverran jälkeen olin vielä toiveikas kisan suhteen. Ennen reissua juoksu oli ainoa, joka kulki.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ihan normi tunnelma ennen kisaa.

Hymy ei irtoa itselläni eikä mun support tiimillä :)

Ennen omaa starttia koetin kerrankin olla varjossa ja ihan rauhassa. Olin jopa muistanut pakata mukaan useammat aurinkolasit, jotta ennen starttia ei tarvitse siristellä silmiään.

Ennen omaa starttiani lähti pro-sarjalaiset, joiden jälkeen oli kaikkien 40 ja siitä vanhemmat ikäsarjanaiset. Ensimmäistä kertaa pääsi uimaan ennen miehiä eikä siis edessä ollut 300 miehen rintamaa. Ihan luksusta! Kunpa ei jäisi ainoaksi kerraksi.

Omassa startissa ei ollut ihan hirveästi naisia ja starttilinja oli melko leveä. Itse sijoittauduin lähtölinjalle siten, että sain suoran näköyhteyden ja uintilinjan viimeiselle poijulle. Reittivalintani ei varmaankaan ollut se optimaalisin, mutta sain lähes vapaan reitin uida. Alkumatkan uin rinnakkain toisen naisen kanssa, mutta viimeistään käännyttyämme uintireitin pitkällä takasuoralle, jätätin hänet ja aloin kirimään kärkeä kiinni. Mitä enemmän sain selkiä kiinni ja ero kärkeen kapeni, sitä enemmän unohdin saamani ohjeet ottaa uinti maltilla. Vaikka uinti tuntui helpolta ja omaltani, niin matka tuntui loputtomalta. Tuo tunne saattoi johtua vaan siitä, että ennen kisaa olin vain käynyt kääntymässä avovedessä. Ennen viimeistä käännöstä kohti rantautumista olin saanut kärkiryhmän kiinni. Muutamia naisia ehti nousemaan ennen minua ylös vedestä.

Näin lähee käsi pois märkkärin hihasta.

Rantautumisesta vaihtoalueella oli melko pitkä matka. Koko matkan sai kyllä mennä pitkin punaista mattoa, mutta uskoisin maton olleen alamäessä melko liukas starttia tai kahta myöhemmin, kun se oli sitä jo nyt pro-sarjan jälkeenkin tehden alamäki juoksusta melko haasteellista.

Saapuessani vaihtoalueella ei siellä varmaankaan yli viittä naista ollut vaihtamassa juoksuvermeitä päälleen. Itse maltoin ottaa vaihdon enkä liiankin maltillisesti. Teltassa otin suolatabletin lisäksi geeliä ja vettä. Onneksi en tiennyt omaa sijoitusta uinnin jälkeen. Lopulta pääsin pyörän päälle taittamaan 90 kilsaa.

Pyöräosuus oli melko tasainen, vaikka Polar on piirtänytkin reitistä aika huiman näköisen (alla oleva kuva). Tuo tasainen osuus korkealla mentiin aivan joen vierttä. Ei tuo pätkä ollut kuin reilu 10 km, mutta jostain syystä tuo oli itselleni haastava. Pitkä tasainen suora, jossa ei loppua näkynyt.

Melko yksin sain mennä ensimmäisellä huoltopisteelle, joka oli noin 22.5 km kohdalla. Peesausta ei näkynyt ja valvonta taisi hyvin toimia. Muutaman kerran sain valvojan kintereelleni. Olisko takanani sitten ollut joku, kun edessä ei näkynyt muuta kuin asfalttia.

Tiesin erittäin hyvin, että jokainen huoltoalue alkaa ja päättyy merkittyyn alueeseen, johon voi pullot ja roskat heittää.  Ensimmäiselle huoltopisteelle saavuttuani olin kuitenkin hämmilläni, kun en heti tajunnut mihin heittää tyhjät pullot. Odotin jotain isoa kylttiä kera pressun, johon voi roskat heittää. Kisainfossa oli painotettua, että roskien heittäminen muualle kuin merkitylle roska-alueella on hylkäyksen syy. Niinpä sitten ensimmäisellä huoltopisteellä mulla oli pullo, jos toinenkin ennen kuin tajusin, että maassa oleva iso rengas tms oli se, johon olisi pitänyt saada heitettyä tyhjät pullot. Samassa hässäkässä olin ottanut erehdyksissä myös kaksi energiajuomapulloa enkä yhtään vettä. Aika sokea piti olla, että tuollainen kävi, sillä jokaiselle huoltopisteen henkilöllä oli päällään liivi, josta huono näköinenkin olisi nähnyt mitä he tarjoavat.

Seuraava huoltopiste oli kääntöpisteellä eli 45 km kohdalla. Samaa virhettä en toistanut ja nyt tajusin myös ottaa toisen veden, jonka heitin päälleni ennen huoltopisteen päättymistä. 60 km meni ihan ok. En ollut täysin tyytyväinen, mutta meno menetteli. Viimeiset 30 km meni sitten huomattavasti heikommin. Watit tippuivat. Lieneekö syynä kuumuus, neste- ja energiahukka vai kaikkien kolmen yhdistelmä, en tiedä. Vettä olisi kuitenkin mennyt enemmän kuin mitä sitä oli tarjolla. Pyörääni mahtuu 2x 7.5 dl pullo + 1x 5dl pullo. Tuon kolmannen pullon ottaminen telineestä pois ja sen takaisin laittaminen onnistuu, mutta ei olen kaikista helpoin tilan puutteen vuoksi. Senpä vuoksi olin jättänyt sen pois ja laskenut pärjääväni 2 x 7.5 dl nesteillä 22.5 km. Pullot eivät kuitenkaan olleet täynnä. Itse olisin kaivannut vettä enemmän tuossa kelissä. Enkä sitten kuitenkaan noudattanut saamaan ohjetta energian nauttimisesta. Kisan jälkeen huomasin, ettei viimeisellä huoltopisteellä saatu energiajuomapullo ollut tyhjentynyt, vesipullo kylläkin.

T2 jälleen juostiin melko pitkä matka pyörän kanssa ja ilman. Tässä vaihdossa tupeksin. En tiedä mitä koetin hakea pussukasta. Mitä lienee se olikin, sitä ei siellä ollut.

Heti ensimmäisestä juoksuaskeleesta minkä otin pyörän päältä sattui. Kirosin, etten ollut sittenkään valinnut cloudeja tähän kisaan. Kaksi ensimmäinen kilsaa meni kuitenkin suunnitelmien mukaan ja kisaverraa tehdessäni olin jo tehnyt päätöksen hyödyntää jokaisen huoltopisteen tarjoaman viilennyksen ja jotain juotavaa. Huoltopisteiden välin olin päättänyt juosta. Ei pitänyt olla mitenkään vaikeaa. Tämä strategia tuli kuitenkin kuopattu ennen ensimmäistä huoltopistettä ja seuraavat 5 kilsaa oli tuskaista etenemistä.

Se, että tietää pystyvänsä juoksemaan 20 km hitaasti oikeastaan milloin vain haluaa, ja nyt 100m teki todella tiukkaa saada jalkaa jalan eteen. Se todellakin laittoi miettimään mikä on mennyt vikaan, miten voi olla näin surkeassa kunnossa?? Onko sitä vaan laiska ja lihava?? Jokainen askel sattui jalkapohjiin. Jalat eivät kerta kaikkiaan vieneet yhtään eteenpäin. Olin niin valmis keskeyttämään. Ei musta olisi kävelemään 20 km.

5 km taittui kuitenkin juoksu-kävelytyylillä. Pari juoksuaskelta ja vähän enemmän kävelyaskelia. Koetin asettaa itselleni tavoitteeksi juosta jonkun määrätyn matkan esim 200m huoltopisteelle, mutta ensimmäisellä kierroksella tuonkin matka oli aivan liian pitkä. Tunteet vaihtelivat suuttumuksesta epätoivoon.

Ensimmäisellä kierroksella otin kahden kilometrin välein kaikki sen nesteen päälleni mitä vain pystyin saamaan, energiavajettä tasoitin parhaani mukaan joko colalla tai geelillä. Suolaa otin tabletin muodossa. Hiljalleen luovuttaminen muuttui määrätietoisuuteen ylittää maaliviiva vaikka viimeisenä. Jonkun on kuitenkin oltava viimeinen ja miksi viimeinen paikka ei voisi olla yhtä hyvin minulle kuin joillekin toiselle. Jalat alkoivat kantamaan, 100m juoksu muuttui jo kilometrin juoksuksi jne.

Juoksureitti kulki osittain raviradalla, raviradan keskellä olevalla nurmikkoalueella sekä asfaltilla / betonilla. Kuumimmat kohdat olivat raviradalla ja rantaviivaa myötäillyt betoni/asfalttitie. Juoksureitti oli pyöräilyreitin tapaan tasainen lukuunottamatta rantatöyräälle nousua.

Ensimmäinen kierros takana ja ensimmäinen ranneke ranteessa. Toinen kierros alkoi huomattavasti paremmin. Kävely oli enää huoltopisteillä, tosin hyvissä ajoin ja niin pitkälle kunnes olin saanut colan tai veden juotua loppuun. Toisen kierroksen loppupuolella olin jo huomattavasti paremmissa kunnossa ja askel alkoi jopa muodostua juoksua muistuttavaksi. Kunnes kolmannen kierroksen alussa alkoi pistämään. Tässä vaiheessa en enää edes ajatelllut keskeytystä. Kävelin kunnes pistäminen helpotti. Voimia oli, halusin juosta ja tiesin voivani jatkaa juosten eteenpäin heti, kun pistäminen helpottaisi.

Käytin kaikki huoltopisteet hyväkseni ihan viimeistä myöden vaikka maaliin oli tuossa vaiheessa enää n 2 km. Kuumuus oli kuitenkin sitä luokkaa, että halusin vilvoittaa itseni vielä tuossakin vaiheessa eikä mulla ollut minkäänlaista kiirettä. En tiennyt miten paljon aikaa olin käyttänyt, mutta sen tiesin, ettei alle 6 h mennä. Viimeisellä huoltopisteellä järjestäjät heittivät vettä päälleni. Kunpa olisivat tehneet tuon heti pyöräosuuden jälkeen!!! Viimeiset kilometrit olivat kisan helpoimmat.

Kisan jälkeen olin onnellinen maaliin pääsystä, joka oli aidosti ainoa tavoitteeni sen jälkeen kun olin tietoinen millainen keli tulisi olemaan. Toki tavoitteeni oli kyetä tekemään tasainen ja ehjä suoritus alusta loppuun, johon kuntoni olisi pitänyt riittää. Valitettavasti juoksusta muodostui taistelukenttäni ja suoritukseni oli kaikkea muuta kuin tasainen.

Maaliin tulon jälkeen löysin jääkylvyn, jossa olisi voinut olla huomattavasti pidempäänkin. Vaikka nälkä ei ollut, oli pakko saada jotain syötyä. Kasvisruokailijalle tarjolla oli kasvislasagnea, bataattiranskalaisia ja erilaisia makeita piirakoita. Ja toki juotavaa.

Ruokailun jälkeen urheilijoiden chillausalueella oli myös suihkut. Eivät mitkään isot, mutta hyvin sinne yksi mahtui ja suihkusta tuli lämmintä vettä. Nyt on raviradalla juostu, oltu altaassa ja käyty suihkussa ;).

Finisher-paita päällä katsomossa pääsin todistamaan todella romanttista kosintaa. Thaimaan joukkueen nuoren tytön ylitettyä maaliviivan, häntä oli vastassa tummaan pukuun pukeutunut nuorimies kaunis kukkakimppu kädessään. Ojennettujaan kukat naiselle, nuori mies kaivoi povitaskustaan korurasian, polvistuen tytön eteen kaikkien edessä, hän asetti tytölle kysymyksen: Will you marry me? Unohtumaton kosinta niin nuorella parille kuin meille kosintaa todistaneille.

Kisan jälkeiset päivät ovat menneet miettiessä mikä meni vikaan, miten oppia tankkaus ja energian nauttiminen kisan aikana siten, että se on riittävä, mutta ei aiheuta vatsa turpoamista. Nimittäin nyt monen vuoden tauon jälkeen vatsa ei turvonnut vaikka sormet ja kädet turposivat kuumuudesta.

Vaikka valmentajan mukaan kisa meni ihan kivasti, niin itse en ole samaa mieltä. Alhaalta ei ole kuin yksi tie ja se on ylöspäin. Niinpä palautumisen jälkeen kesän teema taitaa olla: