Maantiepyöräkausi on polkaistu käyntiin ja tuttuun keväiseen tapaan ensimmäinen pyörälenkki oli tahmeaa, vaikeaa ja uuvuttavaa. Ei tuossa mitään uutta ollut. Sama tunne on ollut joka kevät.
Toinen pyörätreeni ulkona meni on huomattavasti paremmin ja vielä paremmin olisi mennyt, jos muutkin kuin keskustassa olevat tiet olisivat olleet jo puhdistettuna sepelistä. Toinen treeni meni sahatessa muutaman kilometrin pätkää, mutta eipä kukaan tilannut valkotakkisia miehiä paikalle, joten ei hätää. Treenit jatkuvat.
Kevään treenit ovat menneet melkolailla suunnitellun mukaisesti ja motivaatio on ollut kohdillaan. Juoksuvauhti on mitä on, mutta yli vuosi yhtäjaksoista juoksutreeniä tuntuu hyvältä.
Kahden vuoden jälkeen olen löytänyt Polarista harjoitustavoitteen luomisen. Tästä ominaisuudesta olen koettanut ottaa kaiken hyödyn irti. Ei tarvitse lenkeillä ihmetellä puolisokeana mitä se mittari haluaa kertoa sykkeestä, matkasta tai ajasta. Piippaus ranteesta ilmoittaa menenkö liian matalilla vai liian korkeilla sykkeillä. Lisäksi antaa ennakkovaroituksen, kun määräaika/-matka on tullut täyteen.
Viime syksynä tehty testi tehtiin uudelleen. Tällä kertaa onnistui myös pyörätesti. Koska viime syksynä pyörätesti ei onnistunut enkä mennyt tekemään sitä uudestaan, nyt saatiin ainoastaan juoksusta vertailevaa tulosta. Neljän kuukauden aikana on menty eteenpäin. Testituloksen ikävä puoli on, että joudun ulkona laittamaan tiuhemmin jalkaa jalan eteen. Hyvästi mukavuusalue!
Uintitreenit ovat olleet haastavia ja kerran jopa niin haastava, että pari päivää piti kerätä "rohkeutta" lähteä kauhomaan. Mutta samalla ja oikeastaan olen nauttinut saadessani haastaa itseni myös altaassa. Aikaisempina vuosina olen uinut vähän sitä sun tätä, mitä mieli tekee. Tahti on muuttunut uintitreeneissä enkä usko koskaan aikaisemmin uineeni vastaavia treenejä. No, ehkä 80-luvun alun Postarin treenit muutamilla leireillä olivat jotain vastaavia. Jos ei muuten, niin tekemisen ja fiiliksen mukaan.
Uintitreenien tulokset alkoivat hiljalleen näkyä, niin kuinkas kävikään? Ohjelmassa oli rauhallinen aamulenkki. Khalin kanssa ollaan käyty aivan liian vähän yhdessä juoksemassa ja nyt kun siihen tuli loistava tilaisuus, niin toki sen hyödynsin.
Metsäpolulla maatessa, taivasta katselen olin täysin vakuuttunut lapaluun ja olkapään murtuneen. Olin lentänyt maahan kaatuen suoraan eteenpäin kierteellä olkapään ja takaraivon ottaneen ensi kosketukset maanpintaan. Siinä meni hetki ennen kuin pääsin edes ylös ja toinen hetki ennen jaloilleen pääsyä. Sinnikkäästi yritin aloittaa työpäivän, mutta eihän siitä mitään tullut. Parin tunnin päästä oli vaan todettava lääkärissä käynnin olevan ainoa vaihtoehto.
Näillä tropeilla menin muutaman päivän, jonka jälkeen Voltaren Forte on edelleen käytössä. Toista lääkärikäyntiäkään en voi välttää. Voin uida, juosta ja pyöräillä, mutta vain, jos pystyn menemään rennosti. Hyvää harjoitusta sinällään, mutta mitään voimakkaanpaa ei voi tehdä ilman kipua. Kaikkea saa tehdä, kun ei satu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.
Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)