Helteinen toukokuun viikonloppu

Taitaa olla ensimmäinen vuosi, kun jo toukokuun puolen välin kohdilla pyörän mittariin on kerääntynyt 1000 km. Yleensä tuon verran olen onnistunut pyörittelemään kesäkuun puoleen väliinm mennessä ennen Vätternrundaniin menoa.

Toisina päivinä pyörä kulkee kuin unelma ja sitten on niitä päiviä, kun tuntuu pyöräilevänsä tervessa. Ei vaan kulje, ei. Viime viikon lauantaina en tiennyt olisinko nauranut vai itkenyt, kun vauhti oli kaukana mun normaalista mukavasta keskivauhdista. Tuntui lähes uskomattomalta, että viikkoa aikaisemmin olin polkaissut 100 km erittäin keveysti ja nyt ei kulje mihinkään. Onneksi olin yksin ja oli aikaa, niin ei tarvinnut kenenkään muun kärvistellä mun kanssa. Tuon pyöräilyn vuosi jakaa kolmeen eri osaan. Alku meni ok, keskiväli surkeasti ja loppu kolmannes sujui lähes mukavassa  flow-tilassa.  Jälkeenpäin uskaltaisin väittää tilan johtuneen heikosta energia ja etenkin nestetasapainosta. Olin koko päivän touhunnut sisällä ja ulkona. Yllättäen kun saa siivous- ja pihanhoitopuuskan, niin kroppa menee täysin sekaisin ;)

Seuraavana aamuna osallistuin avovesiuintikurssille Oittaalla. Märkäpuvut päällä helteessä oli niin mukava istua nurmikolla eli kurssi alkoi Yan:n esityksellä. Tässä on kertoo ja havainnollistaa kuvin mitä tullaan tekemään.

Harjoiteltiin mm. poijun kiertämistä, rantautumista ja matalassa vedessä etenemistä.

"Pakollinen ryhmäkuva". Jos meillä oli oikeasti hauskaa, niin vielä hauskempaa taisi olla Oittaan uimarannalla olleilla ihmisillä. Tulivat ihan rantaviivalle katsomaan mitä tehdään ja taisi siellä muutamilla olla kamerat ikuistamassa "hulluja" triathleettejä.

Mutta ennenkuin pääsin lähtemään Oittaalle, piti mun korjata märkäpukuni. Kevään aikana olen päässyt testailemaan pariin otteeseen märkäpukuja altaassa, mutta myös kuivana kokeillut eri kokoisia. Näiden testien perusteella olin täysin varma oikeasta koosta, joten ostin puvun. Mutta kas! Ensimmäisellä avovesiuintikerralla totesin koon olevan väärä. Kyllä harmitti ja kismitti. Puku toimi loistavasti; oli kevyt, vartalonkierto lähes kuin ilman pukua, käsissä oli hyvä liikkuvuus, puvun päälle laittaminen ja sen ottaminen pois toimi kuin unelma. Uidessa vettä vaan tuli puvun sisään aivan liikaa.

Illan pohdin mitä teen. Seuraavana aamuna laitoin viestiä myyjäosapuolella sekä Facebookiin seuran kamapörssiin raapustin ilmoituksen myytävästä märkäpuvusta. Ei tainnut mennä viittä minuuttia pidempää, kun sain tekstiviestin ostajaehdokkaalta. Yksi puhelu ja puku oli myyty. No myydyllä puvulla ei siis enää uida. Olin kertonut puvun olleen kerran päälläni ja sellaisena myös halusin sen myydä. Niinpä kaivoin neopreeniliiman esille ja liimasin Xterrasta auenneen sauman kiinni + pari muuta kohtaa. Aamulla vielä neula ja lanka esille ja hyvin kesti korjattu sauma. Uusi puku lähti tilaukseen, jonka toivon saavani ensi viikon alussa. Siihen asti uin hyvin palvelleella Xterralla.

Kisakausi lähestyy

Uusi treeniohjelma putkahti sähköpostiin lähes välittömästi sen jälkeen, kun olin lähettänyt palautetta valmentajalleni. Hän haluaa aina palautteen menneestä jaksosta ja mä kun olen kovin huono palautteen kirjoittamisessa, niin valmentajani on löytänyt oikean lääkkeen palautteen saamiseen. Itsepäisiin valmennattaviin ei kauniit puheet ja kehoitukset toimi :).

Luettuani uuden treeniohjelman lävitse totesin ääneen sen olevan kova. Seuraavien viikkojen aikana kauhotaan, annetaan kyytiä kevyille juoksukengille ja otan mittaa reisieni kestävyydestä pyörän päällä. Vauhtia ja pitkiä treenejä siis tiedossa. Erityisohjeena oli mennä pitkät treenit maltilla. Mukavuusalueella kun mieluiten liikun, niin tuo ei tuota mulle ongelmia ;). Enemmänkin ongelmia tuottaa saada itsestään kaikki irti.

Kesästä näyttää tulevan kokemusten kesä. Tulen ensimmäistä kertaa kisaamaan ulkomailla. No, Ironman Kalmaria en pidä kisana, sillä ajalla ei ole mitään merkitystä. Tavoite on päästä maaliin ja mielellään alle 16 tunnin. Haluan voittaa itseni ja kaikki epäilykseni kyvystäni suoriutui tuosta täysin järjettömästä matkasta. Kokemuksenahan tuo on aivan mahtava. Tai sitä kovasti toivon. Kisakausi kuitenkin pyörähtää käyntiin jo kesäkuun 14. päivänä Sääksi Triahtlonissa.

Ennen kisakauden alkua toimin kuvauskohteena Kunnon Kuvaaja Oy:lle. Kunnon Kuvaaja Oy:n takana on treenikaverini Veli-Matti Järveläinen, joka tulee kuvaamaan mm Sääksi Triathlon kisat - sprintin ja perusmatkan.

Tässä pari näytettä kuvien laadusta. Kuvia on huomattavasti enemmän ja nämä ovat niitä, jotka minä olen itse valinnut ilman kuvaajan mielipidettä ;). Todennäköisesti hän olisi valinnut täysin toiset kuvat. Mutta koska hän ei tiedä mitään tästä postauksesta, - vielä - niin voin laittaa ne kuvat, jotka ovat mun mieleeni.

HUOM! Vieressä oleva kuva on mun ottama, ei kuvaajan.

Mielenkiintoista on seurata ammattikuvaajan toimintaa. mm. auto pellolle, kuvaaja keskelle tietä, kuvattava kurvaa uudestaan ja uudestaan samaan kurviin ennen kuin kuvaaja on täysin tyytyväinen. En valita, hauskaa oli ja mielelläni autan kaveria. Mullahan se kuitenkin helpompaa oli. Tai no, miten sen ottaa, sillä näiden kuvien ottamisen aikana totesin, ettei musta kyllä mallia saa edes tekemällä. Seison kuin rautakanki kameran edessä, naama peruslukemilla. Mulla pitäisi olla oma assari näissä "kuvaussessioissa", jotta osaisin vaihtaa asentoa, vetää vatsan sisään ;), muuttaa ilmettäni sekä varmistaa ettei hiussuortavat ole miten sattuu, pitää laiskempi silmä auki jne... ennen kaikkea meikata mut ;). Nyt laitoin väriä naamaan autossa.

Tässäkin kuvassa piti olla kuin voittaja. No eipä paljon siltä näytä ;)

Viimeisiin kuviin sain sitten ohjeen edes hiukan kääntyä. Ihan varovasti pieni kierto ja varovainen hymy.

Tervetuloa Rajamäelle, Sääksi Triathloniin mun ja muiden HyPyläisten treenimaisemiin kisaamaan kesäkuussa. Muistakaa hymyillä ja näyttää liikunnan iloa kasvoillanne, niin saatte erinomaisia kuvia muistoksi kisoista.

Opintomatka Berliiniin 5.-9.5.2014

Aikaisin maanantaiaamuna oli lähtö messu/opintomatkalle Berliiniin. Turvatarkastuksen ja lentokoneeseen siirtymisen väliin jäi juuri sopivasti aikaa nauttia aamiasta. Sillä mun päivänihän ei ala ilman lattea ja jonkinlaista pirtelö/jogurttiaamupalaa.

Aamupala lentokentällä 

Berlin, here I come!

Maanantaina saavuttiin siis jo aamupäivästä Berliiniin, joten meillä oli koko maanantaipäivä aikaa tutustua kaupunkiin. Turistikohteet tuli nähtyä hop-in, hop-out -bussilla sekä kaupunkiin tutustuttiin jalkaisin. Korkeakorkoiset nilkkurit eivät välttämättä olleet paras mahdollinen vaihtoehto, mutta mitä nainen ei tekisi naisellisuuden vuoksi ;).

Vaikka päivä ei ollut lämpöinen italialainen jäätelö maistui erinomaiselta.

Global Stone project löytyi Tiergartenistä.

Valitettavasti tätä graffititaidetta löytyi silmiinpistävästi

Tiistaina suuntasimme ensimmäiseen konferessiin - Heureka Conference.

Tarjoilusta ei voinut valittaa. Sitä oli aamusta iltaan hedelmistä lämpöiseen ruokaan.....

Vihreästä teestä cappucinoon. Myös oluen ystäviä oli huomioitu.

Tiistai koostui eri aihepiirin workshopeista ja luennoista. Osa luennoitsijoista eivät säästelleet ääntään, energiaan eikä sanojan ;)

Keskiviikko ja torstai oli varattu Tool Expolle ja Conference -tapahtumalla. Valitettavasti järjestäjätaho oli saanut ainoastaan englanninkielistä esitteitä - aivan kuten Heurakastakin - mutta Tool - tapahtuma olikin täysin saksankielinen. Koska emme onnistuneet saamaan korvaavaa tapahtumaa tilalle, jäi meillä enemmän kuin ruhtinaallisesti omaa aikaa.

Berlin Dungeon tutustutti meidät Berliinin synkkään historiaan 9 esityksen ja 9 näyttelijän voimin. Tuolla tutustuimme mm Carl Crossmaniin ja White Lady:in. Kuusikymmentä minuuttia kuluivat äärimmäisen nopeasti ja viihdyttävästi. Suosittelen täällä käymistä! Valitettavasti kuvia ei tuosta paikasta saanut ottaa, joten niitä ei ole.

Viimeisenä iltana suuntasimme Japanilaiseen ravintolaan nauttimaan loistavasti ruuanvalmistustaidoista ja maukkaasta ruuasta.

Annokseni raaka-aineet:

Erittäin taidokasta kokkausta:

Ennen hotellille paluuta poikkesimme vielä lähiravintolaan, minne yllättäen saapui iloinen hollantilaisseurue kitaroineen. Tätä kaveria oli ilo kuunnella:

Ja kun tämä kaveri veti Bob Marley:n biisin "No woman, no cry". Tuntui kuin itse Bob Marley olisi ollut laulamassa. Uskaltaisin jopa väittää tämän kaverin vetäneen biisin paremmin. Aivan käsittämättömän lahjakas artisti.

Voisi vaikka sanoa meidän saaneen osallistua artistien yksityisbileisiin, sillä meidän lisäksi tässä pienessä ravintolassa taisi olla pari muuta ihmistä, jotka eivät osallistuneet hauskan pitoon. Meidän pieni porukka oli kyllä täysillä mukana. Mieletön kokemus!

Lähtöpäivän aamuna kävin vielä nauttimassa Berliinistä ventikokoisen vaniljalaten ääressä. BTW. Näiden päivien aikana ehdin kyllä tekemään kolme aamulenkkiä ;).