Esimakua sprinttimatkaan sain lauantain treenikisasta. Tää tuli hiukan yllättäen ja lopullisen päätöksen tein vasta lauantaiaamuna. Epäröin lähteä, kun alkuviikon treenit olivat jääneet todella vähiin. Pohdin olisiko lauantaina viisaampaa tehdä pitkä treeni vai osallistua treenikisaan, jossa matkat ovat: uinti400m, pyöräily 15km ja juoksu himpun yli 4km.
Lauantaiaamuna kuitenkin suuntasin Pajulahteen.
Voi hitsi minkälaisen treenin saimme aikaan Liisan kanssa. Meidän uintivauhti on sama ja vierekkäin me sitten vedettiin 400m. Mä vaan lähdin hiukan liian kovaa ensimmäisen satasen ja sain kauhoa 300m hapoilla. Tai sitten to-pe treenit hiukan tuntuivat kropassa. Perjantaina olin käynyt uimassa pitkän treenin sisältäen 4x800m II ja III-tasoilla. Torstaina olin käynyt pyöräilemässä pari tuntia ja juoksemassa 5x1km vedot. En siis mennyt lauantain treeniin fresheillä jaloilla.
Uinnissa Liisa piti hyvää vauhtia yllä enkä halunnut antaa piiruakaan periksi. Eroa ei meille tullut kuin pari sekunttia. Uinnin jälkeen lyhyt verra, suihkun kautta vaatteiden vaihtoon ja vaihtoalueelle, josta lähdettiin pyöräilyyn Gundersen -menetelmällä. Edelläni oli kaksi kovaa menijää ja Liisa lähti kaksi sekunttia mun jälkeen eli käytännössä lähdettiin yhtä aikaa pyörälenkille. Hyvin nopeasti kävi selväksi ettei kumpikaan olisi valmis antamaan toiselle periksi. Ja se kyllä näkyi menossa ja samoin sykkeissäni. Olen täysin vakuuttunut etten ole koskaan aikaisemmin pyöräillyt 15km yhtä tasaisesti ja sellaisilla sykkeillä kuin lauantaina.
Tuossa kohtaan, kun sykkeet yrittää laskea vihreälle alueella oli käännös takaisin Pajulahden urheiluopistolle.
Tällaisen mukavan vedon jälkeen jalat todellakin olivat hiukan shokissa ottaessani ensimmäisiä juoksuaskeleita. Tuntui kuin mikään lihas pakarasta alaspäin ei olisi kyennyt yhteistyöhön mun kanssa. Lisähaastetta juoksuun toi pistäminen vasemmalla puolella. Yritin parhaani mukaan hengittää syvään ja juosta. Kääntöpaikalla otin muutaman kävelyaskeleen. Vauhdista mulla ei ole ollut mitään käsitystä, mutta se tuntui matelevalta. Ilmeisesti menin itselleni melko kovaa, sillä toiseksi viimeisessä mäen nyppylässä musta tuntui, että sydän tulee kurkua pitkin ylös. Olisin halunnut ottaa loppukirin urheilukentällä, mutta en vaan pystynyt. Jalat olisivat kyllä menneet, mutta sydän ei olisi pysynyt enää mukana. Maaliviivan ylitys ja siihen loppui tuska, jonka tilalla tuli hyvä olo. Mielettömän hyvän treenin jälkeen olin iloinen päätöksestäni lähteä aamulla ajelemaan Pajulahteen. Ei tällaisia vetoja tule yksin tehtyä. Ei mun ainakaan.
Koska tännepäin povattiin ukkosta koko sunnuntaipäiväksi lähdin kevyelle, mutta pitkälle pyörälenkille vielä lauantai-iltana. Jossain kohtaa matkaa otin väärän suunnan ja hetken aikaa olin lievästi eksyksissä. Maisemissa ei ollut valittamista:
Tämän kohdan jälkeen vauhti hiipui vaikka sykkeet pysyivät koko matkan ajan yhtä alhaalla. Tavoite oli tehdä alivauhtinen treeni ja sellainen lauantai-illan lenkistä tulikin.
Sunnuntaiaamuna ei sitten ollutkaan ukkosta vaan se tulisi myöhemmin iltapäivällä. Pitkälle pyörälenkille en ole halukas lähtemään, jos ukkosta on tiedossa. Viikon pitkä juoksulenkki oli vielä tekemättä, joten väsymättömän juoksukaverin kanssa lähdettiin kevyesti juoksemaan meidän pitkä lenkki, johon yhdistettiin rappuset.
Ei kuulunut ukkosta eikä paha enteisiä pilviä. Ja mikä olisikaan parempi tapa nauttia kauniista kesäillasta kuin olemalla pyörän päälle. Sunnuntaillekin siis kirjataan kaksi treeniä. Illan treenissä tavoite oli antaa erilaisia ärsykkeitä pyöräilylihaksille. Osan matkasta pyöritin 90-100 kierrosta per min ja vastakkaista ärsykettä isoilla vastuksilla pitäen kierroslukeman 60-70 kierrosta per minuutti.
Viikon treenit eriteltynä:
Uinti 1:45
Pyöräily 6:40
Juoksu 3:45
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.
Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)