Pari viimeistä kuukautta on mennyt melko raskaisssa tunnelmissa sen jälkeen, kun itsetuntoni sai aikamoisen kolauksen. Tästä syystä olen pitänyt blogihiljaisuutta. Olen keskittänyt energiani elämän tärkeisiin asioihin, kuten perheeseeni, koettaen kooto itseäni henkisesti taas omaksi itsekseni. Marraskuu meni ohitse apaattisissa merkeissä haluamatta hyväksyä tilannetta. Vuosi on päättymässä ja nyt on ollut pakko hyväksyä tapahtunut, jotta on saanut pakolliset paperiasiat eteenpäin. Työ ei ole vielä valmis, mutta parempaan suuntaan olen menossa. Raskaita hetkiä tulee vielä eteen, mutta suunta ei voi olla muu kuin ylöspäin ja katse kohti tulevaisuutta. Tuokoon se sitten mitä vaan. Minulla on kuitenkin perheeni ja terveys.
Tuosta kolahduksesta viikko eteenpäin, tätini löydettiin kuolleena kotiinsa. Hän oli jo iäkäs, mutta toki olisin suonut hänelle vielä monia elinvuosia enemmän. Itsenäisyyspäivän jälkeen hänet saatettiin viimeiseen lepoon läheisten läsnäollessa. Tilaisuus oli erittäin pieni, ainoastaan lähiomaiset ja muutama erittäin läheinen ystävä osallistuivat tilaisuuteen.
Vuoden viimeisten kuukausien aikana treenimäärät ovat jääneet normaalia alhaisemmiksi vaikka aina treenien jälkeen olo on ollut upea. Sinne lähteminen on vaan on vaatinut ponnisteluita. Näiden 8 viikon aikana olen kuitenkin osallistunut uinnin kelausviikonloppuun, jonka aikana tuli uitua n 14.5 km. Onneksi käteni oli teipattua viikkoa aikaisemmin yhteistreeneissä. Uskallan nimittäin epäillä, ettei käteni oli kestänyt tuota määrää uintia ilman kinesioteippausta.
Triathlonpuolella on ollut yhteistreenejä mainiossa porukassa sekä juoksutesti, jonka tulos ei ollut sitä mitä olin odottanut. Mutta onneksi kuntoa testattiin nyt eikä vasta myöhemmin keväällä. Pari viikkoa olen treenannut puhtaasti peruskestävyyttä, sillä tuolla puolella ei kaikki ole niin kuin pitäisi. Sitä kohentaaksi olen tehnyt pitkiä treenejä todella matalilla sykkeillä. Lepopäiviä on tullut joka viikko enemmän kuin ohjelmassa on ollut. Osa syy ylimääräisiin lepopäiviin on tätini asunto, jota on siivottu useampi viikko ja nyt alettu tyhjentämään mm vaatteista ja peruskeittiövälineistä. Asunto ei edellenkään näytä siltä,että siellä olisi tehty useampi viikko töitä, paitsi äitini ja minun silmissä, kun tiedämme millainen alkutilanne oli. Asian laajuutta ei tajua ennen kuin on käynyt asunnossa. Sillä vasta käymällä asunossa ymmärtää mistä äitimme kanssa puhumme. Työtä siis riittää sillä saralla.
Mutta joulu kolkuttaa jo ovella ja meilläkin sitä odotetaan kovasti. Vanhin tytär tulee kotiin jo sunnuntaina - oma jääkaappi ammottaa kuulemma tyhjyyttä ;). Ruokatoivelistaa on tullut siinä missä lahjatoivelistatkin. Lahjatoivelistat ilmeistyivät jääkaapin oveen hyvissä ajoin marraskuun puolella. Joulukuusi on koristeltu tänä vuonna jo ennen aattoa ja valkoinen joulutähti on päässyt olohuoneen ikkunaan.
Isäntäperheeni, vuosilta 84-85, muistivat jälleen minua ja perhettäni joulupaketilla. Paketissa tuli erilaisia M&M's karkkipusseja sekä muita peanut butter-karkkeja. Kaikki missä on peanut butteria on mun herkkua ;).
Lisäksi talon naiset saimme omat lahjapaketit. Tytöt eivät malttaneet odottaa aattoon asti, vaan aukasivat lahjansa välittömästi.
Oma lahjani on vielä käärössään:
"Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha nuuti joulun viepi."
Joulukuun 21.päivän aamuksi olen perinteisesti tehnyt riisipuuron ja ottanut punaiset jouluastiat käyttöön. Tänäkään vuonna tämä perinne ei rikkoutunut. Myös jouluverhot ja -pöytäliinat on otettu esiin.
Rauhaisaa joulua teille kaikille!
Hyvää joulua. =)
VastaaPoista