5.10.2024

Jälkitarkastus #1

Viime viikolla oli tikkien poisto ja lyhyt fyssarilla käynti. Eilen tuli kolme viikkoa ja kaksi päivää leikkauksesta, jolloin oli myös ensimmäinen lääkärin tekemä jälkitarkastus. Lääkäri piti tätä käyntiä niin tärkeänä, että huolimatta omista voimakkaista kivuista hän otti mut vastaan. Alkuun kertoi rehellisesti mikä hänen tilanteessa on ja miksi kivuista huolimatta ei peruuttanut aikaani. Kiitollinen, että otti mut vastaan, sillä haava märki jonkun verran ja siihen sattuu.

Nilkan leikkaushaavaan oli jäänyt pari langanpalaa, jotka hän poisti ja puhdistu pirtulla 🙈. Ei kuulemma sovi käyttää säännöllisesti 🤣. Sain myös 10 päivän antibioottikuurin. Pintatulehdus on hyvin lievä ja jos haava olisi esim kyljessä, niin antibioottikuuria ei kirjoittaisi. Mutta nilkassa tilanne on täysin eri. 

Lauantaiaamun tilanne suihkuttelun jälkeen

Koska olin makuulla en nähnyt miten lääkäri manipuloi nilkkaa, mutta selkeästi liikutteli sitä eikä ne aiheuttanut kipua. Koin tyydyttävää tunnetta siitä, että mun nilkkaa liikuteltiin. Kolme viikkoa täysin paikallaan ollut raaja sai vähän liikettä. Suorastaan nautinnollinen tunne. Kerroin, että olen käskyttänyt pohjalihasta, jotta se saisi jonkinlaista liikettä ja aktivoituisi. Hän käytti termiä sähköttämistä, joka on aivan oikein ja tulee jatkaa.

Jalalle saa alkaa varaamaan painoa, mutta sillä ei saa kävellä. Kysyin milloin ortoosista pääsisi eroon ja saisi alkaa kävelemään. Ei ollut vielä aika antaa arviota. Haluaa kolmen viikon päästä itse tarkistaa tilanteen ennen kuin antaa luvan kävellä. Toivottavasti silloin saan arvion milloin ortoosia ei tarvitsisi enää pitää yötä päivää jalassa. 

Sitten istumaan ja otettiin varvas käsittelyyn. Lääkäri liikutteli sitä varovasti ja minä annoin selkeästi ymmärtää, että kaikki liike tekee kipeää. Ei ilmeisesti pitäisi enää tässä vaiheessa olla niin kipeä mitä se on. Kivusta huolimatta varvasta tulee liikuttaa päivittäin, jotta se ei jää jäykäksi, koska sinne on nyt kasvamassa arpikudosta.


Lääkäri kävi myös läpi varpaan tähystyskuvat ja jonkin verran leikkauksessa esille tulleita asioita. Kunpa olisi ihan oikeasti ymmärtänyt mitä näki ja mitä kaikkea mulle kerrottiin. Kyllä hän selitti ja vielä selkokielellä, mutta kyllä niitä kuvia saisi vielä muutaman kerran käydä lävitse ammattilaisen kanssa, jotta niistä ymmärtäisi mikä on mitäkin, mikä on rikkinäistä ja mikä on ehjää. Viesti kuitenkin oli, että löydökset olivat melko harvinaisia varpaan tyvinivelessä ja aiheuttavat kovaa kipua. Siinä samalla ajattelematta sen tarkemmin suustani pääsi:” Eikä kukaan uskonut mua.” Lääkärin pää kääntyi todella nopeasti. ” Mä uskoin!” Juu, hän todellakin otti mut tosissaan aivan ensimmäisestä hetkestä lähtien, kun heinäkuussa ekan kerran tavattiin. Hän oli ensimmäinen lääkäri ja ortipedi, joka oli aidosti kiinnostunut löytämään syyt ja löytämään paras mahdollinen hoito, jotta jalasta tulee kivuton. Kun heinäkuussa menin hänen vastaanotolle, niin menin puhtaasti kantapään / nilkan kipujen vuoksi ja varvas tuli manittua siinä kohtaa, kun hän pyysi mua kertomaan milloin ja miten jalan ongelmat ovat alkaneet ja ilmenneet. Onneksi tuli puheeksi ja myös varpaasti otettiin magneettikuvat. Miten kiitollinen olen siitä, että muutaman onnekkaan kohtaamisen seurauksena löysin itseni Carl Lybäckin vastaanotolta. 

Vaikka varpaasta oli otettu tarkat magneeettikuvat, niin todellinen tilanne selvisi vasta tähystysleikkauksen aikana. Siellä oli laajempaa vauriota ja paljon irtopaloja. Tähystysleikkauksen aikana ilmennyt laajempi tai pidemmälle mennyt vaurio aiheutti päänvaivaa lääkärille. Kun saivat varpaan valmiiksi ja siirtyivät akillesjänteeseen, niin akillesjänteen kiinnitys takaisin luuhun aiheutti harmaita hiuksia. Nopeasti lisäsi, ettei noilla ole merkitystä. Ainoastaan lopputuloksella. 

Parin viikon päästä mulla on aika Pasille, joka on osteopaatti / fyssari Backbone Clinicalla.