Kerrottakoon alkuun, että kisoihin osallistui yli 400 uimaria, jotka tekivät reilu 1500m starttia. Miehiä n 250 ja naisia n 160. Osallistujat edustivat 62 eri seuraa Suomesta, Virosta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Lisäksi 200m ja sitä pidemmät matkat sijoitettiin aikojen perusteella, muilla matkoilla ratajärjestys tehtiin ikäsarjoittain vanhimmasta nuorimpaan. Tämän vuoksi tullessaan maaliin ei vielä tiennyt omaa sijoitustaan vaikka omassa lajissaan olisi ollut maksimissaan ratojen määrä uimareita eli 6 uimaria.
Ennen kisaa
Torstaina iltana kävin tekemässä kevyen uintiverran, joka ei tuntunut samalta kuin esim keväällä ennen uintikisoja. Ihan ok, mutta ei paras mahdollinen. Selässä tuntui viikon istuminen päätteen ääressä eikä siis tarvinnut vetää käsijarrua päälle.
Perjantaipäivä oli alkanut varhaiselle aamupalaverilla jatkuen samalla tavalla aina siihen asti, kunnes hyppäsin altaaseen verraamaan. Siis ajomatka ja vielä kisapaikalla olin töissä. Pitkin päivää selässä tuntui jumitusta, vaikka olin koettanut päivän mittaa sopivissa kohtia hiukan venytellä /ojentaa selkää.
Perjantai-ilta, kisan ensimmäinen jakso
Kisaverra ei tuntunut hyvältä. Koetin verrata mahdollisimman pitkään koettaen saada selkään liikettä. Verran jälkeen selkä tuntui ok:lta.
Uin ensimmäisessä erässä kahden muun kanssa. Perhonen lähti kevyesti liikkeelle. 50 metrin kohdalla tajusin uivani liian kovaa ja vanhalla tekniikalla. Käännöksen jälkeen korjasin käsivedon tekniikkaa, himmasin seuraavan 50m. Järkevä päätös. Selkäuinti on ehkä mun heikoin lajini, mutta se tuntui rytmikkäältä ja eteenpäin vievältä. Käännös seläristä rinuliin meni mönkään, mutta sääntöjen mukaisesti. Olin liian lähellä seinää enkä enää voinut tehdä muuta käännöstä kuin vanhan aikaisen selästä käsikäännöksellä vatsalteen. Rinulissa koetin keskittyä saamaan liukua ja pitkää käsivetoa. Vierellä en nähnyt ketään, joten pyrin tekemään oman uinnin, jossa kuitenkin säästelisin illan toista starttia varten. Vapari meni varmalla otteella vaikkakin sokkona. Käännyttyäni rinulista vapariin, lasit täyttyivät vedestä. Juuri ja juuri näin välillä pohjassa olevaa sinistä viivaa. Toivoin vain pystyväni uimaan mahdollisimman suoraan ja toivoen, ettei tätä tapahtuisi 800m vaparissa. Uinnin jälkeen tunne oli, että olin tehnyt vahvan hyvän perusuinnin. Tunne oli niin hyvä, että kävelin varmaankin pari senttiä maanpinnan yläpuolella.
 |
| Kuva by Janne aka uintiystävä |
Pajulahden leirillä ollut huonekaverini oli katsonut uintiani ja pukkarissa kommentoi menoani. Kiitos hänelle kauniista sanoista. Ne tuntuivat hyvältä ja tulivat oikeaan kohtaan.
Olisi mennyt noin tunti kun oli jo seuraava startti. Yli 200m matkoille tulee arvioida aika, jotta saa startata. Näin käy myös esim 1500m väliajat. Koska itse en ollut aikaisemmin uinut 800m vaparia -siis aikuisena - niin mulla oli kevään 1500 metriltä 800m väliaika. Tämän mukaan mulla oli neljänneksi nopein aika.
Ikäsarjastani tunsin entuudesta kolme uimaria, joten tiesin, että kisasta voi tulla todella kova. Ennen ksiaa olin tehnyt suunnitelman miten välttää liian kova alku. Kuten edellä jo kerroinkin, niin ikäsarjoittain. Lisäksi 800m ja 1500m matkat uitiin 2 samalla radalla. Ekaksi starttasi vasenta reunaa uiva. 30 sekuntia myöhemmin lähti toinen uimari uimaan oikeaa reunaa. Itse sain kaveriksi nuoremmasta ikäsarjasta Imken. Nopeampi uimari lähti hitaamman perään. Taktiikka muuttui kertaheitolla. Pyri pitämään Imke takana koko 800m.
En ollut mitenkään ihastunut tähän 2 uimaria samalla radalla -sääntöön. Hyvin se kuitenkin meni, mutta kosketuksilta ei vältytty. Imken kanssa pelättiin miten käy kun kaksi triathlonistia ui samalla radalla. Voidaanko välttyä käsirysyltä?
Sama jännitys kuin ensimmäisessä startissa. Lähdin matkaan saamani ohjeen mukaisesti. Uinti tuntui hyvältä aina 200m ajan. Jumitus selässä palasi kahta kamalampana. Koetin vaan pitää mielessä ne parit rankat treenit, joissa selkälihakset ovat olleet kovilla. 400m kohdalla olin omasta mielestäni jo uinut tarpeeksi, mutta oltiin vasta puolessa välissä. Kipu häiritse voiman tuottoa. Palautin mieleeni: jos alkaa tuntumaan ikävältä, niin muista, että niin se tuntuu myös muille. Pariin kertaa hoin itselleni, että jos mua sattuu, niin on sen satuttava myös muilla. Viereisellä radalla ui Marjut, joka lähti 30 sekkaa mun jälkeen. Mielestäni hän ei ollut saanut mua kiinni. Käännöksen jälkeen koetin saada näkyviin ykkösradalla uivat Liisan ja Sarin. En saanut heitä näkyviin, joten ollut täysin varma olivat menneet mun ohitse vai ei. Imke sai välimatkaa kiinni, siitä huolimatta noudatin saamaani ohjetta ja maltoin ottaa toka vikan satasen ensimmäisen vinstan hiukan löysäillen. Vikalla vinstalla koetin nostataa vauhtia. Imke sai mua koko ajan kiinni, mutta ei päässyt ohitseni. Maalissa yläfemmat ja onnittelut.
 |
| Kuva by Ulla |
Ensimmäiset fiilikset olivat tyytyväiset omaan uintiin. Kivusta huolimatta se tuntui vahvalta ja omalta uinnilta.
Saunassa joku nainen, joka oli uinut ensimmäisessä erässä, oli jäänyt katsomaan meidän uintia. Kiitos myös hänelle kauniista sanoista. Taisi olla ensimmäinen ihminen, joka ei moiti mun vaparia ;).
Oman uintini jälkeen siirryin katsomoon Jannen kanssa kannustamaan miesten 1500m uinteja. Anu oli lauantaina ja sunnuntaina seuraamassa mun edesottamuksiani. On hienoa saada jakaa myös uintikisoja uintiystävien kanssa.
Saavuttuani illalla kotiin, koetin rullalla ja palloilla saada selkää auki.
Lauantain, toinen jakso
Lauantai aamuun nousin todella väsyneenä. En ollut saanut unta oikein ollenkaan ja aamulla olisin vaan halunnut nukkua. Verra kuitenkin alkoi jo kahdeksan jälkeen, joten ei muuta kuin autoon ja kohti Tikkurilaa.
200m sekari muuttui 25 metrin jälkeen taisteluksi. Kroppa oli ihan tukossa, selkä jumissa ja hapotti. Uinnin jälkeen valmentajalle lähti viesti; tuskainen uinti, hapotti 175 metriä. En ollut ollenkaan tyytyväinen omaan uintiini.
 |
| Kuva by Ulla |
Sunnuntai, neljäs jakso
Sunnuntaipäivään heräsin virkeänä ennen herätyskellon soittoa. Olo kropassa oli ihan toista luokkaa kuin lauantaiaamuna. Kisaverraa tehdessä uinti tuntui hyvältä - ehkä liiankin hyvältä. Ote oli hyvä, selkään ei sattanut, uinti kulki. Ei kun ylös altaasta ja valmistumaan omaan starttiin.
En ole koskaan aikaisemmin uinut selkää kisoissa, paitsi sekarissa. Olin alkanut jo perjantain sekarin jäkeen katumaan koko selärin uimista kisoissa. En ollut asettanut itselleni muuta tavoitetta kuin uida se järkevästi, ilman hapotusta pitäen mielessä kisojen viimeisen lajin. Jos selärissä tuntuu missään vaiheessa pahalta tai alkaa hapottamaan, niin viimeisestä lajista tulee äärimmäisen tuskainen kokemus.
Lähdin matkaa maltillisesti. Ensimmäinen 50m tuntui ikuisuudelta. Koetin pitää kiinni siitä tekniikasta, joka osaan. Ei räpiköintiä, olkapäät ylös vedestä, vahva käsiveto. 150m jälkeen vahvistin käsivetoa. Mietin, että tälläisellä tämän selärin pitäisi tuntua. Oman eräni jälkeen oli vielä pari erää, joissa molemmissa oli ikäsarjani uimareita, joten en osannut yhtään sanoa olinko viimeinen vai toiseksi viimeinen. Viimeisestä sijasta olin lähtenyt kisaamaan.
Naisten 200m selärin jälkeen oli 10 min tauko, jolloin pääsi verraamaan. Käytin tilaisuuden hyväkseni. Olisiko jälleen ollut noin tunnin tauko, kun oli jälleen call roomin aika. Penkillä istuessani mietin, miksi ihmeessä olen jälleen täysin vapaaehtoisesti laittanut itseni 200m perhoseen. Siinä istuesani huomasin myös, ettei mulla ollut kuin yksi uimahattu. Tässä vaiheessa asialle ei enää voinut mitään.
Koetin pitää mielessäni taktiikkani lähteä verravauhtia, pitämättä minkäänlaista kiirettä tavoitteena järkevä vauhdinjako, jolla säästyisin totaaliselta hyytymiseltä. Samassa erässä uivat nuoremmat ikäsarjat sellaista vauhtia, että kun he olivat uineet 200 m, niin mulla olisi vielä vähintään 50m matka maaliin. Jos heidän vauhtiin lähtisi, niin 25m jälkeen tulee hyytyminen ja matka päättyy 50m kohdalla.
Startissa tunsin kuinka uimalakki lähti vähän päästä. Tässä on jonkin outo juttu. Viime keväänä - elämäni ensimmäisen kerran - uimalakki lähti päästä 200m perhosessa. Treeneissä ja kaikissa muissa starteissa se pysyy päässä kuin nakutettu. Mutta ei kisoissa perhosuinnissa. Joka vedolla tunsin kuinka lakki siirtyy otsalla aina ylemmäksi ja ylemmäksi. n 75m kohdalla se sitten putosi kokonaan päästä.
Itse uinti tuntui kyllä raskaalta, etenkin kolmas 50m. Kuulin Mikan kannustuksen. Kannustus kyllä aina antaa sen tarvittavan lisäpotkun. Kiitos Mika! Uinti ei missään vaiheessa tuntunut kuitenkaan epätoivoiselta. Onnistuin jopa vahvistamaan käsivetoa viimeisen 25m kohdalla. Tästä olen tyytyväinen. Vauhdinjako oli siis onnistunut, mutta olisinko voinut uida koko viimeisen 50m yhtä vahvasti? En tiedä. Perhonen on salakavala laji. Kun se hyytyminen tulee, niin se tulee täysillä. Maalin tullessa näin kyllä aikani, mutta en muista omia uintiaikojani. Vasta kotimatkalla tarkistin mikä oli aikana keväällä lyhyellä radalla ja millaisella ajalla mut oli kisoihin ilmoitettu. Tein oman PB! En siis ollutkaan uinut hitaammin, vaan olen kehittynyt :).
Yhteenveto
200m perhossa tuli PB pitkällä radalla. 2012 olen uinut edellisen kerran 200m perhosta pitkällä radalla. Jos oikein muistan aikana, niin parannusta n. 15 sekkaa. Viime kevään lyhyellä radalla uituun 200m perhoseen tuli parin sekunnin parannus.
200m selkäuinnista ei ole minkäänlaista aikaa, miltään vuodelta.
200m sekarin olen uinut ainoastaan lyhyellä radalla. Nyt uin n 3 sekkaa hitaammin kuin keväällä lyhyellä radalla. Laskennallisesti siis lähes sama aika.
800m vaparia en ole uinut pitkällä enkä lyhyellä radalla sitten 80 -luvun. Joten vertailuaikaa ei ole. Kisoihin annettu aika oli 1500 metrin uinnin väliaika. Aikaa ei siis voi verrata.
400m sekaria en ole koskaan aikaisemmin uinut pitkällä radalla. Viime keväänä uin sen ensimmäistä kertaa lyhyellä radalla. Tuohon tuli reilun 3 sekunnin parannus.
Tää seuraava pitää täydellisesti paikkansa: "Coach believed she could, so she did it".
Kiitos uintiystäville, jotka ovat suostuneet uimaan mun uintiohjelmia, jotka ovat sisältäneet niin sekaria kuin perhostakin. Ihanaa, kun olitte paikan päällä! Ystävät on!
Kiitos Petrille kellotuksista ja tekniikkavinkeistä!
Kiitos mastersuimarit! Olette mahtavaa porukkaa!
Kiitos valmentajalle! Viimeisen kuukauden aikana et ole päästänyt mua helpolla. Muutaman kerran on menty aika äärirajoilla.
Tästä on hyvä aloittaa uusi triathlonkausi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.
Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)