21.4.2014

Pääsiäisen päätteeksi yhteistreeniä Pajulahdessa


Toisena pääsiäispäivänä Katjan treeniporukalla oli yhteistreeni Pajulahdessa. Startattiin hiukan yli 10 aamulla, koska minä olin myöhässä. Nukuin pommiin ja siitähän se sähläys sitten alkoi. 

Parkkipaikalla olin tasan kymmeneltä, mutta menihän mulla aikaa ennen kuin olin valmis starttaamaan. Lähdettiin Pajulahden parkkipaikalta kohti Seestaa. Tuolla tienpätkällä pyöriteltiin yhdellä jalalla vaihtaen jalkaa omaan tahtiin sekä tehtiin mäkivetoja.

Pyöräily päättyi mun osalta kehnosti, sillä parkkipaikalla tullessa en nähnyt tien reunalla olevaa kevyttä hiekkaa. Tilanne oli sen verrran nopea, että en ehtinyt edes reagoimaan millään tavalla. Tilanteen tajusin  vasta ollessani kyljelteni maassa. Suusta pääsi julkaisukelvotonta materiaalia, käteen ja reiteen sattui ja kirveli. Pyörässä oleva lepotanko teki pahaa jälkeä runkoon. Ärräpäitä kyllä pääsi.

Yhteistreenin päätteeksi avattiin jalkoja urheilukentällä kevyillä juoksuvedoilla. Mutta kuun mikään ei riitä, niin mä lähdin vielä tämän päätteeksi pyörän päälle huolimatta tuosta haaverista. Suuntasin Ruuhijärven suuntaan vaikka sain erittäin hyvän vinkin lähteä toiseen suuntaan, joka olisi tasaisempaa maastoa. Pidin alkuperäisen suunnitelman, sillä tällä suunnalla olen liikkunut lapsuudessani.




 Rauhallista maalaismaisemaa riitti siinä missä mäkiäkin.

Muutaman tasainen pätkä oli:




Jo toistamiseen liian vähäisillä energioilla ja nesteillä lähdin matkaan. Tämähän kostautui, mutta takaisin  Pajulahteen pääsin.

Kylmä vesi tuntui lähes taivaalliselta 4 tunnin treenin jälkeen. Muutamia kilsoja siihen tarvittiin, mutta nyt on todettava, että kropassa kyllä tuntuu neljän viimeisen päivän treenit.


Jalanjälkeni rantahiekassa ;):



Illalla on sitten kylmällä "hellitty" kipeitä kohtia. Kuvissa ei näy turvotusta, joten luonnossa niin käsi kuin jalkakin ovat melko ilkeän näköisiä:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki voivat lähettää kommentin, mutta ne näkyvät vasta minun tarkistuksen jälkeen.

Kommenttien valvonnan avulla näen kaikki tulleet kommentit eikä kommentti jää huomaamatta :)